Nämä 5 hämmentävää jouluperinnettä maailmalta saavat hieraisemaan silmiään – olisitko osannut kuvitella?

Näitä perinteitä ei ole meille koulussa opetettu!
Piditkö lipeäkalan syömistä ja joulurauhan julistusta omituisina tapoina? Suomi ei suinkaan ole tässä yksin, sillä kyllä muutkin maat osaavat yllättää omituisten jouluperinteiden saralla! Seuraavat esimerkit ympäri maailmaa todistavat, ettemme ole missään nimessä ainoa maa, jonka perinteet kummastuttavat!
Islanti
Vaatteet tekevät miehen. Islannin jouluperinteessä uusien vaatteiden uskotaan suojelevan sinua pahalta joulukissalta, joka vaanii vanhoihin vaatteisiin pukeutuneita ihmisiä ja saattaa pistellä huonosti pukeutuneet lapset poskeensa. Vanhat vaatteet symboloivat perinteen mukaan laiskuutta, sillä työteliäät ihmiset saavat jouluksi ahkeruudestaan palkaksi uudet vaatteet. Pahan joulukissan pelossa onkin entistä enemmän syytä lähteä vaatekaupoille.
Katalonia
Jouluseimi saa huumoria perinteestä, jossa seimeen sijoitetaan patsas – usein julkisuuden henkilö – joka seisoo housut nilkoissa ja on ulostamispuuhassa. Patsas on tapana sijoittaa seimen nurkkaan kauas Jeesuksesta, Mariasta ja Joosefista – ymmärrettävistä syistä. Huumorin lisäksi patsas symboloi toivoa ja menestystä. Katalonian jouluperinteissä tuntuu olevan selkeä teema, sillä jouluisin harrastetaan perinteisesti myös kakkivia jouluhalkoja. Onttojen halkojen sisään on joulukuun kahdeksannesta päivästä alkaen työnnetty erilaisia herkkuja ja jouluaattona lasten tehtävä on hakata halkoa kepeillä ja laulaen käskeä halkoa kakkimaan ulos sen sisältämät herkut.
Norja
Norjalaisessa jouluperinteessä on tapana piilottaa kaikki talon luudat jouluaattona. Norjalaiset eivät pelkää siivoamista, vaan perinteen mukaan noidat ja pahat henget tulevat jouluaattona etsimään luutia, joilla lennellä. Norjalaiset eivät ota turhia riskejä, vaan piilottavat kyseiset kulkuneuvot turvallisimpaan soppeen talossansa.
Japani
Kaikki muistavat McDonald’sin mainoksen muutaman vuoden takaa, jossa possu kampanjoi suurella motivaatiolla sen puolesta, että jouluisin syötäisiin kanaa. Possu olisi varmaankin mielissään japanilaisesta jouluperinteestä: japanilaiset nimittäin kerääntyvät jouluisin sankoin joukoin Kentucky Fried Chicken -pikaruokaravintoloihin ja syövät – mitäpä muutakaan kuin – kanaa. Perinne on niin suosittu, että pikaruokalasta on jopa tarpeen varata etukäteen pöytä jouluruokailua varten.
Venezuela
Joulukirkossa käymisessä ei sinänsä ole mitään erikoista, mutta se, että joulukirkkoon luistellaan rullaluistimilla, on melko eksoottista suomalaisesta näkökulmasta katsottuna. Venezuelan pääkaupungissa osa kaduista on jopa suljettu liikenteeltä, jotta messuun menijät voisivat luistella messuun turvallisesti. Tapana on myös, että lapset solmivat narun isovarpaansa ympärille mennessään nukkumaan ja pudottavat narun toisen pään ulos ikkunasta. Aamulla messuun luistelevat ohikulkijat vetävät ikkunasta roikkuvista naruista lapset hereille. Perinteinen herätyskellokin saa jouluna siis lomailla.
Huh huh, kaikenlaista sitä maailmalta löytyy!
Jaa artikkeli ystävillesi, joita maailman jouluperinteet voisivat kiinnostaa!
Lähde: AutoEurope, Iltalehti, Wanderlust, Holiday Extras
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Näillä 7 tavalla voit ehkäistä tuoreen äidin uupumuksen
- Tarjotaanko sinulle tätä lentokoneessa? Sano aina ei – vaikka se olisikin vaikeaa
- Tässä on 20 erinomaista syytä, miksi kannattaa vaihtaa kahvi teehen
- Nämä 7 varoitusmerkkiä paljastavat, että mies on narsisti
- Tämä romanttinen tapa voi lisätä elinvuosiasi, kasvattaa palkkapussia ja suojella onnettomuuksilta
- Nämä 6 varoitusmerkkiä kertovat, että hän ei ole se oikea sinulle
- Täytitkö 30? Nämä elämänmuutokset kannattaa tehdä viimeistään nyt
- Tämä makuuhuoneessa tapahtuva asia voi olla parisuhteesi loppu
- 5 tyyli-ideaa yli 60-vuotiaille naisille, jotka haluavat näyttää upeilta!
- Kävele näin monta askelta päivässä, jos haluat laihtua
- Näin paljon seksiä suhteessa kannattaisi harrastaa – tämä määrä tekee hyvää parisuhteelle
- Kävele näin monta askelta päivässä, jos haluat laihtua
- 5 tyyli-ideaa yli 60-vuotiaille naisille, jotka haluavat näyttää upeilta!
- Tämä makuuhuoneessa tapahtuva asia voi olla parisuhteesi loppu
- Tutkimus selvitti: Tämä on ylivoimaisesti paras ikä lapsen hankkimiseen
- Jos mies paljastaa sinulle tämän, hän on sinulle oikea puoliso
- Kuinka usein lakanat oikeasti pitäisi pestä? Vastaus yllättää melkein jokaisen
- 6 asiaa, joita miehet inhoavat seksin aikana
- Tätä taikajuomaa pitäisi jokaisen juoda – tekee hyvää koko keholle
- Kummalla puolella nukut sängyssä? Vastaus paljastaa yllättäviä asioita persoonastasi!