Näitä asioita varatut naiset kaipaavat sinkkuelämästä – voitko samaistua?
Monet sinkut etsivät itselleen parisuhdetta ja kumppania, kenen rinnalla elää mahdollisimman vanhaksi.
Sitten kun kumppanin on löytänyt ja on parisuhteessa, voi mielessä välillä pyöriä sinkkuajat. Tämä voi saada kaipaamaan joitakin sinkkuelämän puolia. josta saattaa toisinaan kaivata tiettyjä asioita.
Cosmopolitan on listannut tällaisia asioita, joita sinkkuelämän vietosta voi varattuna kaivata. Suomensimme alle 15 sellaista seikkaa:
1. Meritähtenä oleminen. Isossa sängyssä on ihana toisinaan nukkua yksin, kun saa olla niin leveästi kuin huvittaa.
2. Ei väittelyä ruoasta.
”Mitä haluat syödä tänään?”
”En tiedä, mitä sinä haluat?”
Ja siinä sitten nälkäisenä pitää pohtia, mitä söisi ja kelpaako se varmasti kummallekin.
3. Ei tarvitse valita, viettääkö loman kumppanin vai ystävien kanssa. Lähtisikö rantalomalle tyttöporukalla vai romanttisesti Pariisiin kumppanin kanssa? Enemmän lomaa olisi tarpeen.
4. Tarinoiden kertominen. Sinkuilla voi olla paljon niin hyviä kuin huonojakin tarinoita treffeistä ja Tinder-matcheista. Kumppanin tultua kuvioihin, ne jäävät pois.
5. Alhaisempi paino. Kummasti parisuhteessa paino alkaa nousta – eikä se toisaalta ole ihme, kun kumppanin kanssa tulee muun muassa herkuteltua ja naposteltua enemmän kuin sinkkuna.
6. Viihteelle meno ei ole enää samanlaista. Sinkkuna saattoi olla selvä tavoite lähteä pitämään hauskaa, päihtyä ainakin hieman ja kenties löytää joku kiva tyyppi mukaan. Tällaista ”metsästystä” voi toisinaan kaivata, kun seuraa kavereiden tekevän sitä.
7. Unille meno silloin, kun itseä huvittaa. Etenkin parisuhteen alkuvaiheessa parit menevät unille yhtä aikaa ja vaikka yhteisistä illoista ja öistä pitäisi, voi välillä ikävöidä omia iltoja.
8. Herääminen yhteen herätyskelloon. Herääminen on monelle muutenkin hankalaa eikä sitä helpota useamman herätyksen pirinä.
9. Bilevaatteet. Sinkkuajan bilevaatteet saattavat jäädä käyttämättä, kun on parisuhteessa ja tyyli voi muuttua.
10. Yökyläilyt kavereilla yllättäen. Sinkkuna ollessa ei ollut mikään kummoinen juttu bileillan jälkeen nukahtaa kaverin sohvalle, mutta sekin muuttuu, jos kotona odottaa henkilö, jonka viereen vielä haluaa kovasti nukkumaan.
11. Mahdollisuus katso televisiosta mitä huvittaa. Realityohjelmat, hömppäelokuvat ynnä muut, jossain on sinkkunainen niitä katsomassa.
12. Ei tarvitse jakaa kaappitilaa. Etenkin siinä vaiheessa, kun asuu jo saman katon alla, voi olla ikävä aikaa, kun sai vallata asunnon säilytystilat vain omilla tavaroillaan ja vaatteillaan.
13. Ei riitelyä. Riidat ovat osa elämää, mutta sinkkuna ollessa niihin ajautuu harvemmin.
14. Ajan viettäminen heidän kanssaan, kenen kanssa oikeasti tahtoo. Kun on sinkkuna, ei tarvitse jakaa aikaansa omien ystävien ja perheen ja jonkun toisen ystävien ja perheen kanssa.
15. Mahdollisuus tehdä mitä huvittaa. Muuttaa toiselle puolen maata? Se on helpompaa sinkkuna. Extempore tyttöjen ilta? Ei onnistu, jos on jo suunnitelmia kumppanin kanssa.
Nämä ovat vain esimerkkejä asioista, joita tyttöystävät voivat kaivata sinkkuna olemisesta, eivätkä ne toki päde kaikkiin.
Lähde: Cosmopolitan
LUE MYÖS:
- Eikö kuiva yskä meinaa hellittää? Kokeile keuhkolääkärin kahta yksinkertaista vinkkiä
- 5 asiaa, jotka saavat vaimon mitan lopulta täyttymään
- Yksi pieni temppu suudellessa saa miehen janoamaan lisää
- Unohda yleinen harhaluulo hyvästä parisuhteesta – riidattomuus ei välttämättä olekaan hyvä merkki
- Nainen voi kyllästyä suhteessa asiaan, jota mies tuskin tulee edes ajatelleeksi
- Näitä 10 lapsen huonona pidettyä tapaa ei kannata yrittää opettaa kokonaan pois
- Sanat ja teot, joita lapsi ei unohda – vanhempi, älä sorru näihin
- Joka viides suomalainen arkailee ehdottaa tätä makuuhuoneessa – vaikka haaveilee siitä
- Äiti, älä aja itseäsi burnoutiin – 10 keinoa ehkäistä uupuminen ajoissa
- Onko ystävyytenne muuttunut? Nämä merkit voivat enteillä loppua
- Pussaatko lastasi huulille? Lastenpsykologi lopettaisi tavan heti
- Vielä tänäkin päivänä mummo kaataa vehnäjauhoja tiskialtaaseen – vanha niksi toimii yhä
- 11 asiaa, jotka lapset hoitivat ennen aivan itse – nykyään moni vanhempi tekee ne heidän puolestaan
- Viihdytkö kotona omissa oloissasi? 11 asiaa tekevät siitä yllättävän hyvän valinnan
- Jos mies toistelee näitä lauseita, hänellä saattaa olla jotain salattavaa
- Tällainen kosketus tuntuu erityisen hyvältä – ja saa janoamaan lisää
- Syy, miksi puhdistusainetta ei kannata suihkauttaa suoraan pinnalle
- Olet takuulla yli 40, jos nämä asiat löytyvät kotoasi
- Joka viides suomalainen arkailee ehdottaa tätä makuuhuoneessa – vaikka haaveilee siitä
- 7 keinoa, joilla manipuloiva narsisti yrittää kääntää keskustelun edukseen