Näitä asioita tyylitietoiset naiset tekevät joka päivä

Todella tyylikkäät naiset eivät ole superihmisiä, he ovat vain hyvin valmistautuneita.
Tyylikkäitä ihmisiä näkee harvoin – jos koskaan – liikenteessä hoipertelemassa kivuliaissa korkokengissä tai viikon vanhojen tahrojen ”koristamassa” paidassa. Kyse ei ole kuitenkaan siitä, etteikö vastaavia sattumuksia kävisi heillekin – heillä on vain tapoja, joilla he saavat itsensä vaikutamaan tyylikkäiltä ja itsevarmoilta.
Ratkaisu ei ole siis pelkästään vaatteet ja rahan upottaminen sesongin kuumimpiin trendeihin. Todellinen tyylikkyys alkaa kotoa sinä hetkenä, kun herää.
Alle on listattu tapoja, mitä tyylitietoiset naiset tekevät joka päivä.
1. He suunnittelevat asunsa edeltävänä iltana
Kadulla näkemäsi tyylikäs todella pyrki näyttämään tyylikkäältä. Kaikki on alkanut jo edeltävänä iltana, jotta aamlla ei tarvitse kiireessä metsästää puettavaa.
2. He ottavat aikaa valmistautumiselle
Tämä menee ensimmäisen kohden kanssa yksiin. Sen sijaan, että torkuttaisit, nouse ylös ja käytä aikaa asun valmisteluun ja hiustesi laittamiseen. Näin et vahingossakaan lähde liikenteeseen eri paria olevissa kengissä ja sinulla on aikaa miettiä vyön tai korujen käyttöä asukokonaisuudessa.
3. He valitsevat oikeat alusvaatteet
Tyylitietoiset naiset tietävät hyvien alusvaatteiden olevan hyvän tyylin pohjusta. Suunnitele asukokonaisuutesi materiaaleja ja siluettiasi ajatellen sopivat rintaliivit, alusvaatteet ja muotoilevat vaatteet antamaan sinulle tukea.
4. He seuraavat muita tyylikkäitä naisia saadakseen inspiraatiota
He voivat luoda tyylinsä täysin itse, mutta inspiraatiota tulee muoti-ikoneista ja muista tyylitietoisista naisista. Sosiaalinen media on säännöllinen ideoiden lähde tyylikkäillekin naisille.
5. He ottavat sään huomioon
Tarkistamalla säätilanteen ja ennusteet päivän varalle ennen kotoa lähtemistä, tyylikkäät naiset ovat näin varautuneet siihen, ettei päivän aikana levät lahkeet ole täysin märät tai töissä ole kastuneessa paidassa ja lässähtäneessä tukassa, kun sateenvarjo jäi kotiin.
6. He pukeutuvat tilanteen mukaan
Syvään uurretulle kaula-aukolle on oma aikansa ja paikkansa, mutta pomon illalliskutsut eivät ehkä ole oikea hetki. Tyylitietoiset naiset tiedostavat pukukoodin ja noudattavat sitä.
7. He pukeutuvat vain istuviin vaatteisiin
Jopa tyylitietoisilla naisilla on vaatekaapissa vaatteita, joita he eivät henno heittää pois, mutta he eivät kuitenkaan pukeudu niihin. Vaikka kuinka rakastaisit jotain vaatetta, jos se ei mahdu, se on vain hyväksyttävä.
8. He korostavat tyyliä yhdellä kalliilta näyttävällä asusteella
Yksinkertainen farkut ja t-paita -yhdistelmäkin voi näyttää todella tyylikkäältä, jos siihen on yhdistänyt esimerkiksi upean nahkavyön, erityiset korvakorut tai yleellisen laukun. Yksi kalliilta näyttävä asuste tuo heti enemmän tyyliä kokonaisuuteen.
9. He valitsevat oikeat asusteet
Liika on liikaa ja tyylitietoiset naiset tietävät, miten asusteita kannattaa käyttää. Kysy itseltäsi, tarvitsetko todella sekä huivin että valtavan kaulakorun? Usein myös vaatteiden leikkaukset, kuten kaula-aukko tai paljaat kädet, auttavat valitsemaan minkälaisia koruja tai asusteita yhdistää kokonaisuuteen.
10. He viikkaavat ja laittavat vaatteensa henkareihin
Vaatteet eivät pysy rypyttöminä, jos säilöt niitä vain läjässä lattialla. Ota tavaksi laittaa vaatteesi aina vaatekaappiin tai tarvittaessa pyykkikoriin sen jälkeen, kun olet niitä käyttänyt.
11. He tietävät milloin laittaa korkokengät ja milloin korottomat kengät
Kukaan ei näytä tyylikkäältä hoiperrellessaan liian korkeissa koroissa. Tyylitietoinen nainen on myös fiksu nainen: hänen kaapisaan löytyy kenkiä, jotka näyttävät hyvältä ja joissa on mukava kävellä ja he tietävät, milloin on aika laittaa jalkaan piikkikorot ja milloin söpöt, korottomat avokkaat.
12. He pysyvät uskollisena omalle tyylilleen
Tyylikkäät naiset eivät kumartele trendejä. Heillä on vaatearsenaalissaan klassikkoja, jotka aina toimivat ja imartelevat heitä oli sesonki tai sen hetken kuumin trendi mikä tahansa. Tämän takia heillä on aina jotain, mitä laittaa päälle.
Lähde: Popsugar
- 4 hyvää syytä, miksi äidiksi kannattaa tulla vasta vanhempana
- Tämä ikäero johtaa 87 % todennäköisyydellä eroon
- Tästä syystä naiset elävät todennäköisesti miehiä pidempään
- Jos olet kurvikas nainen, sinun kannattaa käyttää näitä 6 vaatetta
- 7 asiaa, joista miehet eivät välitä makuuhuoneessa
- Nämä 7 syötävää taistelevat kanssasi flunssaa vastaan, kun tauti on jo alkanut
- Jos unessasi esiintyy tällainen koira, parisuhteesi saattaa olla vaarassa
- Näihin 5 tapaan laihduttaminen yleensä kompastuu – yleisiä virheitä
- Syö tätä hedelmää illalla ja nukahdat helpommin
- Kaada kirkasta viinaa pesukoneeseen – näin se vaikuttaa lopputulokseen
- Nämä horoskooppimerkit pettävät eniten ja pyrkivät kaiken lisäksi salaamaan sen
- Tämä on suurin yksittäinen syy, miksi pariskunnat eroavat – oletko tällainen nainen?
- 7 asiaa, joista miehet eivät välitä makuuhuoneessa
- Jos mies katsoo sinua päästä varpaisiin, tätä se tarkoittaa
- Tätä välipalaa ei pitäisi kenenkään koskaan syödä – voi aiheuttaa ikävän ongelman
- Näistä merkeistä voit olla varma, että kumppanisi on kyllästynyt sinuun – tai sinä häneen
- Tämä ikäero johtaa 87 % todennäköisyydellä eroon
- 5 hälytysmerkkiä, joilla kehosi viestii, että syöt liikaa rasvaa
- Näin neurologit toimivat, kun heillä särkee päätä – 8 tehokasta apukeinoa päänsärkyyn
- Kaada kirkasta viinaa pesukoneeseen – näin se vaikuttaa lopputulokseen