Näin kellon tikityksen ääni voi vaikuttaa naisten biologisen kelloon

Tikittävä kello voi saada naiset haluamaan mennä naimisiin aiemmin ja perustaa perheen.
Tutkimus on saanut selville, että naisten halu mennä naimisiin ja saada lapsia nopeutuu, jos hän kuulee kellon tikitystä. Hienovarainen muistutus siitä, että naisen hedelmällisyys ei ole loputon, voi saada naiset myös laskemaan odotuksiaan ja tyytymään mielestään vähemmän menestyneeseen mieheen, kertoo Daily Mail.
Tutkijat tekivät kaksi koetta testatakseen pienen kellon tikityksen vaikutusta miesten ja naisten lisääntymisasenteisin. Ensimäisessä 59 miestä ja naista vastasivat kysymyksiin siitä, minkä ikäisinä haluaisivat mennä naimisiin ja perustaa perheen ja toisessa heiltä kyseltiin puolison ominaisuuksista.
Daily Mailin mukaan osallistujilta kysyttin myös, kuinka taloudellisesti turvattu heidän lapsuutensa oli. Tuloksista selvisi, että kellon tikitys vaikutti niihin naisiin, joiden vanhemmat olivat köyhiä.
Tikitys sai heidät haluamaan lapsia aiemmin ja asettamaan vähemmän painoarvoa miehen sosiaaliselle asemalle ja mahdollisuuksille tienata. Daily Mailin mukaan hyvin tienaavien vanhempien tyttäret taas muuttuivat valikoivammaksi kumppanin suhteen kellon tikitystä kuullessaan.
Daily Mailin mukaan miesten asenteeseen vakiintumisen suhteen tikittävä kello ei vaikuttanut.
”Naisten lisääntymiskykyä rajoittaa paljon aika. Toisin kuin miehet, jotka voivat tehdä lapsia vielä iäkkäinä, naiset menettävät kyvyn vaihdevuosien jälkeen”, tutkimusta tehneet kommentoivat.
Tutkijat sanoivat Daily Mailin mukaan, että ajatus siitä, että naisten halu ja kyky saada lapsia ovat biologisen kellon kontrolloimat on syvään juurtunut. Naiset voivatkin tiedostamattaan yhdistää tikityksen siihen, että heidän lapsentekovuotensa vähenevät.
”Hienovaraiset vinkit ajan kulumisesta, kuten tikittävä kello, voivat viestittää uhkia naisen lisääntymiskyvystä”, he sanoivat tuloksista.
Lähde: Daily Mail
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- 10 syytä, miksi sinkkuna oleminen kolmekymppisenä kannattaa
- Treenaa tähän kellonaikaan – poltat selvästi enemmän kaloreita
- Näin teet kahvihetkestä herkullisemman – vain jääpalamuotti riittää
- 5 isointa virhettä, jotka voivat pilata laihdutusyrityksesi
- Tekeekö mies tämän virheen kondomin kanssa? Voit tulla vahingossa raskaaksi
- Uuvuttaako äitiys? Näillä 7 keinolla voit ehkäistä loppuun palamista
- Haluatko panostaa omaan hyvinvointiisi? Nämä 20 arkista tapaa saavat sinut voimaan paremmin
- Oletko koira- vai kissaihminen? Tämän lemmikkisi paljastaa persoonallisuudestasi
- Oletko valmis hankkimaan lapsen? Varmista seuraavat 3 asiaa
- Näin teet laihdutusveden kotona helposti 4 eri aineksesta
- Älä pukeudu enää näihin vaatteisiin – tekevät sinusta iäkkäämmän näköisen kuin olet
- Yksi yllättävä syy voi selittää seksin vähenemisen parisuhteessanne
- 5 asiaa, joita et saa koskaan sanoa kumppanillesi – et edes suuttuneena
- 10 salakavalaa päivittäistä tapaa, jotka saavat painosi nousemaan – teetkö näitä huomaamattasi?
- Jos olet syntynyt tässä kuussa, olet muita terveempi – kuulutko sinä tähän joukkoon?
- Jos sinulla on nämä 10 yllättävää piirrettä, olet poikkeuksellisen älykäs
- Tämän kokoiset rinnat ovat miesten suosikki – yllättävä tulos
- Nämä muutokset tapahtuvat kehossasi, kun kävelet 15 minuuttia päivässä
- Näin teet laihdutusveden kotona helposti 4 eri aineksesta
- Nämä 10 asiaa yhdistävät kaikkia onnellisia pariskuntia