Korona-aikana kasvomaskien käyttö on tullut tutuksi, mikä vaikeuttaa sanatonta viestintää ja näin ollen myös flirttailua.

Tuoreen kyselytutkimuksen mukaan useampi kuin joka toinen kokee flirttailun vaikeammaksi, kun puolet kasvoista on piilossa kasvomaskin takana. Vision Directin teettämään tutkimukseen osallistui 2 000 aikuista, joista yli puolet sanoi kasvomaskin kanssa flirttailun olevan vaikeaa, kun ei näe hymyileekö toinen takaisin (61 %) ja on vaikeampi tulkita muita (55 %), kertoo The Sun.

Deittailuvalmentaja ja flirttailun asiantuntija Jean Smithin mukaan hiuksilla leikittely ja käsillä elehtiminen ovat korona-aikana hyviä tapoja osoittaa kiinnostusta. Silmien vaikutusta ei kuitenkaan kannata unohtaa.

”Nyt kun meidän on tarpeen käyttää kasvomaskeja, voi vaikuttaa siltä kuin flirttailu kasvokkain on hyödytöntä. Mutta koska kasvot ovat silmiä lukuun ottamatta piilossa, voivat silmät olla voimakas työkalu, jos tiedät miten käyttää niitä”, Smith toteaa.

”Silmät ovat voimakkain viehätysvoiman lähde, jonka takia niistä on tehty niin paljon runoja ja sitaatteja vuosien aikana. Suosikkini on ’koetamme piilottaa tunteemme, mutta unohdamme, että silmämme puhuvat'”, hän jatkaa.

”Flirttailu voi olla monille meistä vaikeaa maskilla tai ilman. Mutta silmät ovat sielun peili, joten meidän täytyy saada ne tekemään töitä puolestamme enemmän”, Vision Directin sisältövastaava Alexandra Smyrliadi sanoo.

Vision Direct on julkaissut videon, jolla Smith antaa vinkkejä silmillä flirttailuun. Alta voit lukea hänen neuvonsa ja löydät videon englanniksi artikkelin lopusta.

Mona Lisa -hymy

Vuosikaudet on kiistelty siitä, hymyileekö Mona Lisa kuuluisassa taulussa – eikä hänelle edes ollut maskia! Mutta katsoessa silmiä tai erityisemmin pieniä naurujuonteita silmien ympärillä selviää, hymyileekö ihminen todella vai ei.

Sivuvilkaisu

Siihen on syynsä, että influensserit pitävät sivuvilkaisuista selfieissään. Se on hieman omalaatuinen, hieman flirttaileva ja antaa mielikuvan, että sinulla on salaisuus ja saatat jakaa sen oikean ihmisen kanssa.

Suuret mustuaiset

Kun näet jonkun, josta olet kiinnostunut, suurenevat mustuaiset luonnostaan. Tämä on siksi mainio tapa päätellä, onko joku kiinnostunut sinusta.

Suuret silmät

Ihmisille on kehittynyt viehätys suuriin silmiin. Esimerkiksi vauvojen kasvot ovat niin lumoavat, koska heidän silmät ovat niin suuret suhteessa kasvoihin. Voit tietoisesti koettaa avata silmiäsi suuremmaksi, jotta vaikuttaisit viehättävämmältä.

Intensiivinen katse

On katse ja sitten on katse. Älä aliarvioi viestejä, mitä voit lähettää silmilläsi. Tärkeää on ajatus katseen takana.

Selkeä katsekontakti

Tämä voi kuulostaa yksinkertaiselta, mutta on monille vaikeaa. Selkeä katsekontakti on sitä, että toinen varmasti tietää, että katsot häntä.

Ylös ja alas

Tämä flirttiliike on niinkin yksinkertainen kuin annat katseesi valua pitkin toista ihmistä päästä varpaisiin. Tätä käytetään vain silloin, kun molemminpuolinen viehätys on jo olemassa. Silloin se toimii kehuna; näet hänet ja pidät näkemästäsi.

Kulmien kohotus

Kulmien kohotus lähettää rohkeamman viestin kuin pelkkä katsekontakti. Se esittää kysymyksen ’Mitä olet mieltä?’ tai ’Miten olisi?’

Laske kolmeen

Välittääksesi kiinnostuksesi pidä katsekontakti kolmen sekunnin ajan. Jos se kestää pidempään, menee se puistattavan puolelle ja jos se kestää vähemmän aikaa, ei toinen välttämättä edes huomaa mitään.

Katso pois ja sitten takaisin

Älä jää tuijottamaan, vaan katso pois ja sitten käännä katseesi häneen takaisin. Tämä on voimakas viesti ja se osoittaa, että hän ei erehtynyt,v aan sinä todella katsoit häntä niin sanotusti sillä silmällä.

Silmänisku

Vaikka jotkut muut näistä flirttitavoista ovat hienovaraisia, silmänisku on kaikkea muuta. Sen viesti on selvä. Silmänisku on hauska, flirttaileva ja salaperäinen.

Muista kolme

Osoittaaksesi kiinnostuksen jotakuta kohtaan katso häntä kolmesti. Jos hän tuntee sinuun vetoa, tiedät sen kolmanteen kertaan mennessä. Jos hän ei vastaa katseeseesi kolmannella katsekerralla, ei hän ole kiinnostunut ja voit jatkaa eteenpäin.

Alla oleva video havainnollistaa näitä vinkkejä:

Lähde: The Sun