Kilit ovat chihuahuan pennun parhaita kavereita – katso suloinen video kaverusten leikistä
Kilit ovat auttaneet pientä koiranpentua sopeutumaan sen uuteen kotiin maatilalle.
Lola on alle parin kuukauden ikäinen chihuahua, joka muutti vasta Sunflower Farm -maatilalle. Pieni koiranpentu ujosteli alkuun, mutta apuun sopeutumisessa tulivat maatilan muutaman viikon ikäiset kilit, Princess Leia ja Lady Bug. Maatilan YouTube-kanavallaan julkaiseman videon kuvauksessa kerrotaan, että Lola luultavasti ikävöi koiranpentuystäviään. Kilit olivat hyvä apu, koska käyttäytyvät hyvin samalla tavalla kuin koiranpennut.Katso ylhäällä olevalta videolta esimerkki eläinkaverusten päivittäisistä leikeistä.
LUE MYÖS:
- Palelevat kädet ja jalat voivat kieliä heikosta ääreisverenkierrosta – syynä voi olla hoitoa vaativa sairaus
- Tällainen kumppani on haluttua tavaraa – katso, täsmääkö kuvaus sinuun
- Suomalaisten avioliitot päättyvät usein juuri tässä iässä – taustalla on tuttu ilmiö
- Miksi niin moni pelkää sanoa tätä kumppanilleen, vaikka seuraukset voivat olla hyvät?
- Sukkien jättämät rannut kertovat jalkojen turvotuksesta – vaivaan on yksinkertainen apu
- Paleltaako sinua jatkuvasti? Näihin asioihin lääkäri kiinnittäisi huomiota
- 6 asiaa, jotka pitäisi löytyä jokaisen naisen käsilaukusta
- Väärä niistämistapa voi altistaa ikäville vaivoille – tarkista, niistätkö oikein
- Eikö kuiva yskä meinaa hellittää? Kokeile keuhkolääkärin kahta yksinkertaista vinkkiä
- 5 asiaa, jotka saavat vaimon mitan lopulta täyttymään
- Pussaatko lastasi huulille? Lastenpsykologi lopettaisi tavan heti
- 11 asiaa, jotka lapset hoitivat ennen aivan itse – nykyään moni vanhempi tekee ne heidän puolestaan
- Yksi pieni temppu suudellessa saa miehen janoamaan lisää
- Viihdytkö kotona omissa oloissasi? 11 asiaa tekevät siitä yllättävän hyvän valinnan
- Tällainen kosketus tuntuu erityisen hyvältä – ja saa janoamaan lisää
- Syy, miksi puhdistusainetta ei kannata suihkauttaa suoraan pinnalle
- Joka viides suomalainen arkailee ehdottaa tätä makuuhuoneessa – vaikka haaveilee siitä
- Paleltaako sinua jatkuvasti? Näihin asioihin lääkäri kiinnittäisi huomiota
- Olet takuulla yli 40, jos nämä asiat löytyvät kotoasi
- 7 keinoa, joilla manipuloiva narsisti yrittää kääntää keskustelun edukseen