Katso ja ihastu: Tässä ovat vuoden 2021 värit – viestinä onnellisuus, mielenlujuus ja toivo
Sekä Tikkurila että Pantone ovat nimenneet vuoden 2021 värit, joiksi Pantone valitsi peräti kaksi eri väriä.
Tikkurila on valinnut vuoden väriksi Y354 Cumulus -nimisen värin, joka on rauhoittava, valoisampaa tulevaisuutta ilmentävä vaaleansinisen sävy. Maalialan yritys kertoo, että vuoden värin taustalla oleva teema on jälleenrakentava toivo.
”Meille jälleenrakentava toivo on uskoa siihen, että voimme myötävaikuttaa positiivisen muutoksen aikaansaamiseen”, Tikkurilan väriasiantuntija Irina Hanhisalo kertoo tiedotteessa.
”Teema herättää toivoa ja kannustaa ihmisiä tekemään parhaansa haastavina aikoina ja kulkemaan kärsivällisesti eteenpäin kohti valoisampaa huomista. Epävarmuuden aikana haluamme herättää toivoa valoisamman ja paremman tulevaisuuden rakentamisesta”, hän jatkaa.
Sinistä pidetään yleisesti rauhoittavana ja tasapainottavana värinä. Tikkurilan mukaan vaaleansininen Y354 Cumulus on kuin tuulahdus raikasta ilmaa ja se sopii helposti mihin tahansa sisustukseen.
”Sininen kuvastaa kollektiivista tunnetta toivosta. Ja nyt enemmän kuin koskaan, toivo on se, mistä meidän on pidettävä kiinni, kun rakennamme tulevaisuutta”, Hanhisalo sanoo.
”Sininen on rauhoittava ja luottamusta herättävä väri – sateen jälkeen tulee auringonpaiste ja kirkkaan sininen taivas”, hän jatkaa.
Kahden värin avioliitto
Väri-instituutti Pantone on valinnut tänä vuonna peräti kaksi väriä vuoden väriksi. Ne ovat harmaa Pantone 17-5104 Ultimate Gray sekä keltainen Pantone 13-0647 Illuminating.
Pantonen valinnat ovat kuin värien avioliitto, joka on viesti onnellisuudesta mielenlujuuden tukemana. Nämä kaksi itsenäistä väriä korostavat, miten erilaiset elementit voivat tulla yhteen tukeakseen toisinaan, mikä sopii koronakriisin kurittamaan aikaan paremmin kuin hyvin.
Väri-instituutin mukaan näiden sävyjen liitto on samalla vahvuuden ja positiivisuuden liitto; se on käytännöllinen ja vakaa kuin vuori, mutta samalla lämmittävä ja optimistinen.
”Tämä väriyhdistelmä antaa meille sitkeyttä ja toivoa. Meidän täytyy tuntea itsemme rohkaistuksi ja piristetyksi, se on olennaista ihmisluonnolle”, väri-instituutin toimitusjohtaja Leatrice Eiseman sanoo.
Näet Pantonen vuoden värien valinnan alta ja voit lukea niistä lisää täällä.
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Löytyvätkö nämä 14 ihmistä lähipiiristäsi? Olet onnekas, jos vastaus on kyllä
- Terapeutit varoittavat 8 lauseesta, jotka myrkyttävät suhdetta huomaamatta
- Haluatko tuntea itsesi ikäistäsi nuoremmaksi? Unohda tämä vanha ”sääntö”
- Sanotko lapselle yhtä mutta teet toista? Opetat hänelle tahtomattasi nämä 11 asiaa
- Pahennat vain koirasi eroahdistusta tekemällä näin
- Miksi aikuinen lapsi katkaisee välit vanhempiinsa? Taustalla toistuvat nämä 11 asiaa
- 11 lausetta, joista tunnistat huomionhakuisen ihmisen somessa
- Älä sano näitä 5 asiaa puolisollesi edes suutuspäissäsi
- Mitä vanhemmaksi nainen tulee, sitä tärkeämmiksi nämä 3 asiaa nousevat
- Menestyviä ihmisiä yhdistää 2 aliarvostettua piirrettä – löytyvätkö ne sinulta?
- Nainen, kasvaako leukaasi tai ylähuuleesi tummia karvoja? Taustalla voi olla jokin näistä syistä
- Nainen, tuskailetko ylähuulen karvojen kanssa? Näin pääset niistä eroon
- Lempivärisi paljastaa, millainen olet parisuhteessa – katso, osuuko kuvaus sinuun
- Yli 60-vuotiaiden parisuhteissa yleistyy ratkaisu, joka lisää onnellisuutta
- 4 merkkiä, jotka voivat viitata siihen, että saatat joskus pettää kumppaniasi
- Tästä kaljamaha oikeasti johtuu – nimitys on hieman harhaanjohtava
- Eronneet kertoivat mitään kaunistelematta, miksi heidän avioliittonsa päättyi
- Jos tässä kohtaa vatsaa tuntuu kipua, voi olla tosi kyseessä
- Jos mies ei halua seksiä, moni ajattelee heti pahinta – tässä todennäköisimmät syyt
- Nämä piirteet nuoremmissa naisissa vetoavat vanhempiin miehiin