Kärsitkö tietämättäsi joulukuusisyndroomasta? Tästä tunnistat salakavalat oireet
Toitko jo joulukuusen sisälle? Saatat kärsiä joulukuusisyndroomasta.
Joulukuusi kuuluu erottamattomasti monen suomalaisen jouluun, eikä joulu ilman kuusta olisi monelle oikea joulu. Terveytesi kannalta saattaa kuitenkin oli merkittävä ero siinä, onko kuusi aito vai muovista tehty.
Mikäli olohuonettasi komistaa aito kuusi, olet saattanut jo alkaa kärsiä niin kutsutusta joulukuusisyndroomasta tietämättäsi. Oletko huomannut itsessäsi nuhan oireita ja tukkoista nenää? Olet ehkä pistänyt valuvan nenän talven ja pakkasen piikkiin, mutta todellisuudessa syypää saattaakin olla joulukuusesi.
Joulukuusesi nimittäin allergeenejä, jotka laukaisevat joillakuilla flunssan oireet. Joulukuusta voisi verrata heinänuhaan, joka aiheuttaa nuhaa, aivastelua, vuotavaa nenää ja kutiavia silmiä. Pahimmassa tapauksessa kuusi aiheuttaa myös päänsärkyä ja korvakipua, mikä saattaa pilata tunnelmallisen joulujuhlasi.
Asiantuntijoiden mukaan yksi syy oireisiin on kuusten sisältämät eri homelaadut tai vaikkapa synteettisen kuusen keräämä pöly.
Asialle on kuitenkin mahdollista tehdä jotain. Asiantuntija neuvookin seuraavaa:
- Jos et ole vielä tuonut kuusta sisälle, huuhtele se vesiletkun avulla ulkona. Näin pääser ainakin osasta hometta eroon.
- Tuo kuusi sisälle ja koristele se mahdollisimman myöhäisessä vaiheessa.
- Hanki ilmanpuhdistin, joka auttaa pitämään allergeenit kuten homepartikkelit kurissa.
Jaa artikkeli myös ystävillesi!
Lähde: The Sun / Kuva: Sandra Seitamaa
LUE MYÖS:
- Älä aloita siivousta imuroimalla, vaikka se tuntuisi luontevalta
- Olitpa kuinka fiksu tahansa, nämä tavat saavat sinut näyttämään idiootilta
- Syy, miksi puhdistusainetta ei kannata suihkauttaa suoraan pinnalle
- Hyväkin äiti voi tuntea epäonnistuneensa kuultuaan nämä 6 lausetta
- Lapsi muuttaa lähes kaiken – ota nämä 8 asiaa huomioon ennen päätöstä
- Tärkeä kysymys, joka jokaisen naisen kannattaisi kysyä äidiltään – vastaus voi kertoa omasta tulevaisuudesta
- Isoäidilläni oli tapana sekoittaa merisuolaa tiskiaineeseen – vuosien jälkeen hoksasin niksin idean
- Haluatko menestyä ja tienata hyvin? Aloita aamusi näillä 8 tavalla
- Harva suomalainen välttyy tältä suun ongelmalta – näin ehkäiset sitä
- Pussaatko lastasi huulille? Lastenpsykologi lopettaisi tavan heti
- Pussaatko lastasi huulille? Lastenpsykologi lopettaisi tavan heti
- Vielä tänäkin päivänä mummo kaataa vehnäjauhoja tiskialtaaseen – vanha niksi toimii yhä
- Nainen, tuskailetko ylähuulen karvojen kanssa? Näin pääset niistä eroon
- Miksi aikuinen lapsi katkaisee välit vanhempiinsa? Taustalla toistuvat nämä 11 asiaa
- 11 asiaa, jotka lapset hoitivat ennen aivan itse – nykyään moni vanhempi tekee ne heidän puolestaan
- Lempivärisi paljastaa, millainen olet parisuhteessa – katso, osuuko kuvaus sinuun
- Yli 60-vuotiaiden parisuhteissa yleistyy ratkaisu, joka lisää onnellisuutta
- 11 merkkiä siitä, ettei miehesi ole enää yhtä kiinnostunut sinusta kuin ennen
- 5 asiaa, jotka yhdistävät pareja, jotka pysyvät yhdessä vaikeinakin aikoina
- Jos mies toistelee näitä lauseita, hänellä saattaa olla jotain salattavaa