Kaikki Nobel-palkitut tänä vuonna miehiä – naisten puuttuminen suututtaa ja turhauttaa
Yksikään tämän vuoden Nobel-palkinnoista ei mennyt naiselle.
Lokakuun aikana on paljastettu tämän vuoden Nobel-palkittuja ja suomalaiset ovat voineet iloita, kun ekonomisti Bengt Holmström sai ensimmäisenä suomalaisena Nobelin taloustieteen palkinnon yhdessä Oliver Hartin kanssa. Sosiaalisessa mediassa on myös innostuttu siitä, että kirjallisuuden Nobel-palkinto annettiin tänä vuonna lauluntekijä ja muusikko Bob Dylanille. Osa on kuitenkin kiinnittänyt huomionsa surulliseen seikkaan Nobel-palkittuihin liittyen: yksikään yhdestätoista tänä vuonna Nobel-palkinnon saaneesta ei ollut nainen. Palkittujen naisten määrä ei ylipäänsä ole hääppöinen, vaikka ansioituneita naisia olisi tarjolla palkinnonsaajaksi. Nobel-palkintoja on jaettu vuodesta 1901 lähtien 881 henkilölle (osa on saanut palkinnon useamman kerran) ja 23 organisaatiolle. Glamourin mukaan tästä joukosta vain 48 on ollut naisia – Marie Curie on ainoana naisena palkittu kahdesti, joten nainen on saanut Nobel-palkinnon yhteensä 49 kertaa. Glamourin mukaan tämän vuoden palkittujen julkistamisen jälkeen monet ovat kommentoineet esimerkiksi Twitterissä, kuinka ikävää naisten puuttuminen Nobel-palkittujen joukosta on. Yksi kommentoijista on suositussa Rillit huurussa -sarjassa (Big Bang Theory) Amya näyttelevä Mayim Bialik, jolla on tohtorintutkinto neurotieteestä. ”Kirjallisuuden Nobel-palkinto meni Bob Dylanille! Wau. Ehkä naisiakin mukaan ensi vuonna, jooko? Mutta tämä on kyllä mahtavaa”, Bialik twiittasi. Alla on lisää esimerkkejä kommenteista, joita naisten puuttuminen palkittujen joukosta on synnyttänyt:”Vuonna 2016 Nobel-palkinnot menivät vain yli 65-vuotiaille miehille ja heidän näkemykselleen maailmasta. Kuinka inspiroivaa.”
So. In 2016, the #NobelPrize got awarded exclusively to men over 65 and their view of the world. How very inspiring.
”Yksikään nainen ei saanut tänä vuonna missään kategoriassa Nobel-palkintoa. Ei yksikään. Minusta se kertoo paljon yhteiskunnastamme.”
No women were awarded a Nobel Prize in any category this year. Not a single one. I think that says a lot about our society.
#NobelPrize
#NobelPrize
”Hauska fakta: Useampi Bob-niminen voitti Nobel-palkinnon tänä vuonna kuin naiset.”
”Nolla naista, NOLLA naista voitti Nobel-palkinnon tänä vuonna. Mitä sinä sanoit? Feminismiä ei enää tarvita? Ugh, mikä häpeä vuonna 2016!”
”Onnea kaikille taitaville naisille, jotka saivat ansaitun Nobel-palkinnon – Ei kun hetkinen, heitä ei ollut. Mutta hei, Bob Dylan!”
Congrats to all the talented women who received a well deserved #NobelPrize - Oh wait no, there was none. But hey, #BobDylan !
”100% Nobel-palkinnot miehille tänä vuonna. Onko todella niin vaikea löytää yhdenvertaista työtä naisilta tieteen, kirjallisuuden tai globaalin rauhan saralla?”
Lisätietoa tämän vuoden Nobel-palkituista ja itse palkinnosta löydät täältä.Mitä mieltä sinä olet siitä, ettei naisia ollut Nobel-palkittujen joukossa tänä vuonna? Kommentoi alla!
Lähde: GlamourLUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Pahennat vain koirasi eroahdistusta tekemällä näin
- Miksi aikuinen lapsi katkaisee välit vanhempiinsa? Taustalla toistuvat nämä 11 asiaa
- 11 lausetta, joista tunnistat huomionhakuisen ihmisen somessa
- Älä sano näitä 5 asiaa puolisollesi edes suutuspäissäsi
- Mitä vanhemmaksi nainen tulee, sitä tärkeämmiksi nämä 3 asiaa nousevat
- Menestyviä ihmisiä yhdistää 2 aliarvostettua piirrettä – löytyvätkö ne sinulta?
- Jopa joka toisella yli 60-vuotiaalla on tämä suolistomuutos – moni ei tiedä siitä mitään
- Tätä lausetta ei kannata sanoa anteeksipyynnön yhteydessä – se vie sanoiltasi kaiken merkityksen
- Lempivärisi paljastaa, millainen olet parisuhteessa – katso, osuuko kuvaus sinuun
- Yli 60-vuotiaiden parisuhteissa yleistyy ratkaisu, joka lisää onnellisuutta
- Nainen, kasvaako leukaasi tai ylähuuleesi tummia karvoja? Taustalla voi olla jokin näistä syistä
- Nainen, tuskailetko ylähuulen karvojen kanssa? Näin pääset niistä eroon
- Lempivärisi paljastaa, millainen olet parisuhteessa – katso, osuuko kuvaus sinuun
- Jos tämä kipu herättää öisin, sairaus on voinut edetä jo pitkälle
- Yli 60-vuotiaiden parisuhteissa yleistyy ratkaisu, joka lisää onnellisuutta
- 4 merkkiä, jotka voivat viitata siihen, että saatat joskus pettää kumppaniasi
- Hyväkin parisuhde joutuu koetukselle näiden tapojen vuoksi – 10 merkkiä epäkypsästä käytöksestä
- Tästä kaljamaha oikeasti johtuu – nimitys on hieman harhaanjohtava
- Jos tässä kohtaa vatsaa tuntuu kipua, voi olla tosi kyseessä
- Jos mies ei halua seksiä, moni ajattelee heti pahinta – tässä todennäköisimmät syyt