Lasten kuvien julkaisu somessa voi johtaa oikeushaasteeseen – lapsilta itseltään
Lapset voivat tulevaisuudessa haastaa vanhempiaan oikeuteen esimerkiksi Facebookissa julkaistujen kuvien takia.
Jokaisen Facebook-kavereista löytyy se ylpeä äiti tai isä, joka mielellään julkaisee kuvia pienen silmäteränsä kasvusta, kehityksestä ja puuhista sivustolla. Tulevaisuudessa moinen voi kuitenkin johtaa oikeushaasteeseen – ainakin Ranskassa. Daily Mailin mukaan lapset voivat haastaa oikeuteen itsestään sosiaalisessa mediassa kuvia julkaisseita vanhempia Ranskan yksityisyyslakien alla. Tuomituksi tuleminen voi johtaa vuoden vankeuteen ja noin 45 000 euron sakkoihin. ”Muutaman vuoden kuluttua lapset voivat helposti haastaa vanhempansa oikeuteen lapsuuskuvien julkaisusta”, nettilain ja etiikan asiantuntija Eric Delcroix kertoi. Delcroixin mukaan tietyissä vaihessa lapset eivät halua joutua valokuvattavaksi ja vielä vähemmän haluavat kuvien päätymistä julkiseksi. Asiantuntijoiden mukaan myös aikuiset, jotka haastavat vanhempansa oikeuteen yksityisyytensä rikkomisesta heidän ollessa vielä lapsia, voivat saada hyvityksiä. Ranskassa viranomaiset varoittelivat helmikuussa 2016 lasten valokuvien julkaisun suhteen ja julkaisivat Facebookissa viestin: ”Olkaa hyvät ja lopettakaa lastenne valokuvien julkaisu Facebookissa.” ”Muistakaa, että lasten kuvien julkaisu Facebookissa ei ole turvallista. On tärkeää suojella alaikäisten yksityisyyttä ja heidän kuviaan sosiaalisen median sivustoilla”, viranomaiset muistuttivat. Lähde: Daily MailLUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- 10 piirrettä, jotka tekevät yli 40-vuotiaasta miehestä erityisen viehättävän
- Kärsitkö nivelkivuista? Tämä ikivanha keino voi tuoda helpotusta
- Tämä helppo harjoitus voi alentaa verenpainetta jo yhden kerran jälkeen
- 4 tärkeää oivallusta, jotka tekevät elämästä entistä onnellisempaa iän myötä
- Tästä kaljamaha oikeasti johtuu – nimitys on hieman harhaanjohtava
- Tuntuuko, että työ vie kaikki voimasi? Syy ei välttämättä ole edes työssä
- Jos tässä kohtaa vatsaa tuntuu kipua, voi olla tosi kyseessä
- 10 asiaa, jotka jokaisen tyttären olisi hyvä kuulla isältään
- Tätä tuttua maustetta suomalaiset hamstraavat nyt – terveyshyötyjen lista on melkoinen
- Vasta vauvan saatuasi ymmärrät nämä 20 asiaa
- Nainen, kasvaako leukaasi tai ylähuuleesi tummia karvoja? Taustalla voi olla jokin näistä syistä
- Näitä asioita mies tarkkailee seksin aikana – huomio kiinnittyy aivan muuhun kuin luulet
- Jos tämä kipu herättää öisin, sairaus on voinut edetä jo pitkälle
- Hyväkin parisuhde joutuu koetukselle näiden tapojen vuoksi – 10 merkkiä epäkypsästä käytöksestä
- 4 merkkiä, jotka voivat viitata siihen, että saatat joskus pettää kumppaniasi
- Näistä 3 asiasta voi tunnistaa alkoholiongelman – ex-alkoholisti ja päihdeterapeutti kertoo
- Nämä piirteet nuoremmissa naisissa vetoavat vanhempiin miehiin
- 5 asiaa, joita lentoemännät eivät voi sietää – sorrutko itse johonkin näistä?
- 5 syytä, miksi seksi on parempaa viisikymppisenä kuin parikymppisenä
- Eikö paino tunnu millään laskevan? Tässä menee todennäköisesti pieleen