Jos sinulla on huono päivä, käytä hyväksi tätä listaa
Kaikki päivät eivät voi olla hyviä, mutta huonommistakin päivistä voi yrittää tehdä parempia.
Seuraavan kerran, kun sellainen huono päivä iskee, kannattaa kokeilla tässä Odyssey-sivuston julkaisemassa listassa olevia ideoita. Niitä löytyy viisi kappaletta, joista on silloin toivottavasti paljon apua, ja päiväsi paranee niiden avulla.
1. Siivoa ympäristö, jossa vietät päiväsi
Tämä ensimmäisenä oleva neuvo voi jopa liittyä siihen, että miksi päiväsi tuntuu huonolta päivältä. Jos koti on sotkuinen, voi se saada pahalle päälle. Siksi kannattaa siivota, jos olet huonolla päällä. Kerää vaatteet lattialta, pyyhi pölyt, petaa sänky. Kun saat olla siistissä ympäristössä, siellä on helppoa rentoutua. Silloin päivästäsi tulee ehkä parempi kuin miltä se ennen siivoamista tuntui.
2. Pese pyykkisi
Tämä toinenkin idea liittyy kodinhoitoon. Siinä ehdotetaan pesemään pyykkiä. Sekin voi saada paremmalle päälle, kun saa laittaa ehkä ne lempivaatteet päälle puhtaana, joita on esimerkiksi pitänyt jo edellisinä päivinä. Tässä ehdotetaan myös pesemään vuodevaatteet, koska mikä sen ihanampaa kuin lopettaa päivä siihen, että pääsee puhtaaseen sänkyyn nukkumaan.
3. Kirjoita
Kirjoittaminenkin voi auttaa siihen, että tulee parempi mieli. Tätäkin kannattaa kokeilla, vaikka se olisi sinulle ihan uusi asia. Kirjoita ylös asioita, joita haluat saavuttaa. Laita ylös vain sellaisia asioita, jotka on mahdollista saavuttaa.
4. Hakeudu sellaisen ihmisen lähelle, jota rakastat
Tämähän on selvää, että kun saat olla rakkaasi lähellä, on päiväsi parempi. Mutta hänen ei tarvitse olla välttämättä rakastettusi, vaan vaikkapa hyvä ystäväsi tai joku muu, joka saa sinut rauhalliseksi ja olosi hyväksi.
5. Poistu kodistasi
Jos olet kotona, ja päivä tuntuu huonolta, kannattaa poistua sieltä kotoa. Jo ulkona kävely voi tehdä sinut iloisemmaksi. Ehkä jokin muu kotisi ulkopuolella oleva asia on sellainen, joten mene tekemään sitä, jos se vain on mahdollista.
Lähde: Odyssey
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Haluatko kasvattaa lapsestasi aidosti hyvän ihmisen? Näillä 5 keinolla onnistut
- Näihin 6 kysymykseen kannattaa saada vastaus ennen ensitreffejä
- Oireiden ilmaantuessa sairaus voi olla jo pitkälle edennyt
- Näin pidätte kipinän yllä ruuhkavuosina – tuoreet vanhemmat unohtavat usein nämä
- Vanhempi, näistä asioista on turha potea syyllisyyttä
- Eronneen miehen tapailu ei ole aina yksinkertaista – vältä nämä sudenkuopat
- Tutkimus paljastaa: himot voivat herätä hyvinkin erikoisista syistä
- Nukutko liian kevyesti? Nämä 6 merkkiä paljastavat sen
- 6 hyvin arkista asiaa, jotka voivat lopulta johtaa eroon
- Tämä laite saattaa kolminkertaistaa sähkölaskusi – löytyykö se sinulta?
- Käytätkö sydänemojeja väärin? Värit voivat viestiä aivan muuta kuin luulet
- Onko naisella tämä lemmikki? Hän pettää tilastojen mukaan todennäköisemmin
- Tämä määrä unta pienentää diabetesriskiä – tutkijat löysivät tarkan luvun
- 7 faktaa lasten allergioista, jotka jokaisen vanhemman on hyvä tietää
- Suuhygienisti suosittelee helppoa testiä – paljastaa heti, ovatko hampaasi oikeasti puhtaat
- 4 kiehtovaa faktaa pääsiäisestä – tiesitkö nämä kaikki?
- Ällöttävä fakta: 40 % pesee tämän vaatteen vain kerran vuodessa
- Onko sinulla ollut reikiä hampaissa? Tutkimus paljasti jotain huolestuttavaa
- Nenän tukkoisuus ei aina johdu flunssasta – tässä 5 muuta syytä
- 3 merkkiä, jotka kertovat liiallisesta proteiinin saannista