Ihmis-Keninä tunnetuksi tullut Joni Virtanen Nainen.comille: Urasuunnitelmissa politiikka
Ehdolle ensi vaaleihin
Joni Virtanen, 28, nousi suomalaisten tietoisuuteen viimeistään viime vuonna, kun hän julistautui Suomen ihmis-Keniksi. Sittemmin hänen kauneusleikkauksiaan on dokumentoitu ahkerasti mediassa. Nyt Jonin tulevaisuudessa siintää kuitenkin uusi unelma. Hän haaveilee urasta politiikassa.
”Tämä on ollut mielessäni jo pidemmän aikaa, mutta vakavissani olen tätä harkinnut ehkä viimeisen vuoden ajan. Mieheni seuraa politiikkaa aktiivisesti ja sai minutkin innostumaan ja uskomaan siihen, että asioihin voi ja kannattaa vaikuttaa”, hän paljastaa Nainen.comin haastattelussa.
Joni arvelee asettuvansa ehdolle seuraaviin vaaleihin:
”Sydäntäni lähellä ovat tasa-arvo, kulttuuri, sekä vanhusten ja lasten hyvinvointi. Haluaisin keskittää energiani oman maamme kansalaisiin, koska tällä hetkellä huomio tuntuu olevan toisaalla ja omat kansalaisemme kärsivät siitä.”
Oma puolue
Joni ei koe aatteidensa käyvän yksi yhteen nykyisten puolueiden kanssa ja todennäköisesti luvassa olisikin aivan oma puolue.
”Kaikilta tuntuu löytyvän hyviä ehdotuksia, mutta toteutus puuttuu. Edistystä luvataan, mutta mitään ei tapahdu”, hän perustelee, lisäten: ”Ystäväni Marika Fingerroos sanoi asian hyvin uudessa blogissaan; eduskunnassa ole tarpeeksi munaa!”
Joni tietää, että ihmiset mielellään provosoituvat hänen puuhistaan. Sillä hän aikoo leikitellä myös jatkossa.
”Tulisiko puolueen nimeksi joku perus-Barbiet”, hän nauraa.
LUE MYÖS:
100 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta Big Bass Splash -peliin – vain 1 eurolla!
- Talleta 1€
- Saat heti 100 ilmaiskierrosta Big Bass Splash -peliin!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Tästä kaljamaha oikeasti johtuu – nimitys on hieman harhaanjohtava
- Tuntuuko, että työ vie kaikki voimasi? Syy ei välttämättä ole edes työssä
- Jos tässä kohtaa vatsaa tuntuu kipua, voi olla tosi kyseessä
- 10 asiaa, jotka jokaisen tyttären olisi hyvä kuulla isältään
- Tätä tuttua maustetta suomalaiset hamstraavat nyt – terveyshyötyjen lista on melkoinen
- Vasta vauvan saatuasi ymmärrät nämä 20 asiaa
- Miksi huonosta suhteesta ei vain lähdetä? Tämä on asia, jota ulkopuolisen voi olla vaikea ymmärtää
- Moni tekee tämän joka yö tietämättä mahdollisesta terveysriskistä
- 15 merkkiä, että laihdutuksesi toimii – vaikka vaaka väittää muuta
- Jos sivuutat nämä merkit, saatat pian olla burnoutin partaalla
- Oletko löytänyt aidon rakkauden? Jos nämä asiat puuttuvat, kannattaa miettiä kahdesti
- Nainen, kasvaako leukaasi tai ylähuuleesi tummia karvoja? Taustalla voi olla jokin näistä syistä
- Näitä asioita mies tarkkailee seksin aikana – huomio kiinnittyy aivan muuhun kuin luulet
- Jos tämä kipu herättää öisin, sairaus on voinut edetä jo pitkälle
- Hyväkin parisuhde joutuu koetukselle näiden tapojen vuoksi – 10 merkkiä epäkypsästä käytöksestä
- 4 merkkiä, jotka voivat viitata siihen, että saatat joskus pettää kumppaniasi
- Näistä 3 asiasta voi tunnistaa alkoholiongelman – ex-alkoholisti ja päihdeterapeutti kertoo
- Nämä piirteet nuoremmissa naisissa vetoavat vanhempiin miehiin
- Jos haluat pitää rinnat terhakkaina, vältä näitä 5 tapaa
- 5 asiaa, joita lentoemännät eivät voi sietää – sorrutko itse johonkin näistä?