Himotuin matkakohde löytyy kotimaasta: Näihin kohteisiin suomalaiset haluavat matkustaa tänä vuonna
Vuosi on vasta alkanut ja koronapandemia pitää yhä maailmaa otteessaan, mutta moni tekee jo matkasuunnitelmia tuleville kuukausille.
Nettimatkatoimisto ebookers on selvittänyt, mitkä ovat suomalaisten himotuimpia matkakohteita vuodelle 2022. Kiinnostavinta kohdetta varten ei tarvitse poistua maan rajojen ulkopuolelle; himotuin matkakohde on Lappi, joka oli myös viime vuonna yksi eniten kiinnostaneista matkakohteista.
Myös ulkomaanmatkat houkuttavat suomalaisia, ja tämän vuoden houkuttelevimmissa kohteissa näkyy suomalaisten kasvava halu matkata jälleen ulkomaille.
”Lappi näyttää valloittaneen sydämet pysyvästi, mutta tämän vuoden haaveissa suomalaisilla näyttää olevan kohteet ulkomailla”, ebookersin viestinnästä vastaava Rebecca Murphy kertoo tiedotteessa.
Toivelistalla on Etelä-Euroopan vaivattomia matkakohteita, joiden rinnalle tekevät paluun Dubai sekä Kaakkois-Aasian kohteet. Näiden lisäksi matkoja ensi vuodelle suunnitellaan ahkerasti Euroopan suurkaupunkeihin Lontooseen ja Roomaan.
Löydät listan suomalaisten himotuimmista matkakohteista vuodelle 2022 artikkelin lopusta.
Yllätys suosituimpien kohteiden joukossa
ebookers on julkistanut dataa myös viime vuoden kiinnostavimmista matkakohteista. Vuoden 2021 houkuttelevimissa kohteissa näkyy myös suomalaisten halu ulkomaille, kun aika on oikea.
Kiinnostavin kohde on ollut Costa del Sol, mikä monille suomalaisille on tuttu jo vuosien takaa, ja toisena on ollut Lappi. Kohdelistan neljännellä sijalla on kuitenkin monelle yllätys: Keski-Suomi.
”Lappi oli viime vuonna suosituin kotimainen kohde, mutta on hienoa nähdä Keski-Suomen päässeen mukaan suomalaisten suosikkikohteiden listalle”, Murphy sanoo.
”Järvi-Suomi upeine luontokohteineen tarjoaa etenkin vuokramökissä vietetylle lomalle upeat puitteet. Datamme kertoo, että Keski-Suomen kohteista Jyväskylä on ollut viime vuonna suosituin”, hän jatkaa.
Vuoden 2021 kiinnostavimmamt matkakohteet olivat:
(perustuu majoituskohteiden kiinnostukseen vuodelle 2021 ebookersin verkkosivuilla 1.1.2021-31.12.2021 välisenä ajanjaksona)
- Aurinkorannikko, Espanja
- Lappi
- Kreeta, Kreikka
- Keski-Suomi
- Rooma, Italia
- Pariisi, Ranska
- Gran Canaria, Espanja
- Teneriffa, Espanja
- Lontoo, Iso-Britannia
- Mallorca, Espanja
Vuoden 2022 kiinnostavimmat matkakohteet ovat:
(perustuu majoituskohteiden kiinnostukseen vuodelle 2022 ebookersin verkkosivuilla 1.1.2022-31.12.2022 välisenä ajanjaksona)
- Lappi
- Lontoo, Iso-Britannia
- Gran Canaria, Espanja
- Phuket, Thaimaa
- Pattaya, Thaimaa
- Teneriffa, Espanja
- Aurinkorannikko, Espanja
- Rooma, Italia
- Dubai, Yhdistyneet arabiemiirikunnat
- Kreeta, Kreikka
LUE MYÖS:
- Vatsarasvasta tehtiin ikävä havainto – naisilla tulokset olivat erityisen huolestuttavia
- Tämä lause kuulostaa pahalta, mutta voi olla parasta, mitä parisuhteellesi tapahtuu
- Tarkkaile näitä 9 merkkiä koirassasi syksyllä – pimeys voi vaikuttaa myös lemmikkiisi
- Jos deitti sanoo näin jo ensimmäisellä tapaamisella, miettisin toisia treffejä kahdesti
- Muistisairaus voi näkyä silmissä jo ennen muistioireita – tuore tutkimus paljasti yllättävän yhteyden
- Luulitko lihoneesi kesällä? Tarkista tämä ennen kuin uskot niin
- Tiedät onnistuneesi kasvatuksessa, jos aikuinen lapsesi toimii näin
- Katso, minkä ikäinen olet käsilaukkusi perusteella – hihnan pituus kertoo sen
- Matkustajat tietämättömiä tärkeästä käytännöstä – voi vaikeuttaa matkalaukun saamista takaisin
- Ovatko naiset sittenkään tunteellisempia kuin miehet? Tutkimus antaa tähän vastauksen
- Vuokralla asuvan kannattaa olla nyt hereillä – laki muuttaa monta tuttua käytäntöä
- Mistä tunnistaa aidosti hyvän miehen? Tässä 11 kohdan tarkistuslista
- Mieti kahdesti, ennen kuin kosket näihin hotellihuoneessa – 7 yllättävän likaista paikkaa
- Jos miehen suusta lipsahtavat nämä sanat, tiedät hänen olevan rakastumassa sinuun
- Sanat, jotka jokainen parisuhteessa oleva mies haluaisi kuulla – mutta ei yksinkertaisesti kehtaa pyytää
- Paksusuolisyöpä voi oireilla yllättävän arkisesti – moni erehtyy pitämään näitä merkkejä vatsavaivoina
- 14 vanhaa nimeä, joihin nykyvanhemmat ovat ihastuneet – osa oli pitkään todellisia harvinaisuuksia
- Miehesi tuskin sanoo tätä ääneen, mutta nämä 10 asiaa voivat viedä häneltä halut sängyssä
- Jos et halua näyttää ikäistäsi vanhemmalta, pyri eroon näistä tavoista
- Tarkista kyntesi – tällainen muutos voi viitata maksan ongelmiin