Kun vältät hiivainfektion aiheuttavia asioita, voit välttyä tältä ikävältä oireelta.

Syitä löytyy kuitenkin paljon. Self -sivustolle esitellään peräti kahdeksan syytä, jotka aiheuttavat hiivatulehduksia. Haluat varmasti tietää mitä nämä kaikki syyt ovat, koska tätä kutisevaa ja ärsyttävää vaivaa mielellään välttelee. Samanlaisia oireita saadaan monien muidenkin emättimen infektio-oireista, joten on tärkeää tietää, että mikä niistä kyseessä ennen kuin alat hoitamaan niiden oireita.

Tässä ovat yleisimmät hiivatulehduksen oireet

Emättimen kutina voi liittyä moneen muuhunkin tulehdukseen. Hiivatulehduksessa kutinan lisäksi voi esiintyä kuumotusta ja polttavaa tunnetta emättimessä, kun esimerkiksi virtsaa tai harrastaa seksiä. Myös vuotoa voi tulla, joka on paksua ja valkoista ihan kuin raejuustoa (Anteeksi jos tämän jälkeen on enää vaikea syödä raejuustoa).

Vuoto voi olla myös vetistä. Toisin kuin monissa muissa emättimen infektioissa, hiivatulehduksen vuodot eivät haiskahtele. Emätin voi myös olla turvonnut, punainen ja siinä voi olla ihottumaa. Se voi myös olla kipeä ja kosketusarka. Hiivatulehduksesta löytyy myös vakavampi versio, jossa kaikki nämä oireet koetaan vieläkin voimakkaampana, jolloin voi tulla itku silmään, koska on niin kipeä. Silloin alapäässä voi olla jopa halkeamia tai haavaumia.

Yleiset syyt hiivatulehduksen syntymiselle

Nyt haluat varmasti tietää tämän pitkän oirelistan jälkeen, että miten voit estää hiivatulehduksien syntymistä ja mitä syitä sen syntymiselle on. Tässä niistä kahdeksan syytä:

1. Antibiootit

Antibiootit tappavat bakteereita, mutta sitä ei voi 100 prosenttisella tarkkuudella valita, että mitä bakteereita niiden pitäisi kehosta tappaa. Hiiva tuhoaa emättimestä hyviä bakteereita, joten se pääsee silloin leviämään. Siksi antibioottikuurin aikana kannattaa syödä samalla probiootteja, jotta hyödylliset bakteerit eivät tuhoutuisi, jolloin hiivaa aiheuttavat bakteerit eivät pääsisi valloilleen.

2. Istuminen märässä uimapuvussa tai hikisissä kuntosalivaatteissa

Hiiva pitää märästä ja lämpimästä. Se pääsee leviämään kostean lämpimässä tilassa. Joten esimerkiksi märkä uimapuku tai hikiset treenivaatteet antavat sille oivallisen kasvupaikan. Siksi esimerkiksi urheilussa kannattaa käyttää sellaisia vaatteita, jotka auttavat pitämään kosteuden poissa iholta. Ja samoin voi myös käyttää puuvillaisia alushousuja, koska sellaiset kankaat ovat paljon ilmavampia kuin monet muut kankaat, joista tehdään alushousuja.

3. Vahvasti hajustetut kylpytuotteet tai pyykinpesuaineet

Jos vaihdat pesuaineita uusiin, niissä olevat hajusteet saattavat häiritä emättimen pH-tasapainoa, joka voi aiheuttaa hiivainfektion. Sitä ei tapahdu välttämättä heti, mutta se voi toimia dominoefektin tapaan eli epäsuoralla tavalla. Uusi pesuaine voi aiheuttaa ärsytystä tai ihottumaa, joka etenee ihotulehdukseksi, joka taas oireilee punoituksena ja kutinana. Silloin voidaan luulla, että kyseessä on hiivatulehdus. Kun siihen saadaan lääkkeeksi antibiootteja, joka voi johtaa hiivainfektioon, josta aiemmin tässä jo kerrottiin.

4. Korkeat estrogeenitasot

Hormonejakin voi joskus syyttää hiivatulehduksesta. Ehkäisyvalmisteissa on estrogeeniä ja niiden taso nousee myös raskauden aikana. Ylimääräinen estrogeeni lisää glykogeenin (glukoosin varastoidun muodon) määrää emättimessä ja samalla se edistää hiivan kasvua. Mutta näin käy silloin, kun estrogeenin tasot nousevat. Monissa ehkäisypillereissä tasot ovat tasaiset jokaisessa pillerissä, eivätkä ne siksi aiheita muutoksia estrogeenitasossa, joten niiden käyttö ei silloin johda hiivatulehdukseen. Ennen raskautta voit keskustella lääkärisi kanssa hiivatulehduksen mahdollisuudesta.

5. Pesu emätintä ärsyttävillä pesuaineilla

Emätintä ei kannata pestä ”liian hyvin” eikä oikeastaan millään erillisillä pesuaineilla, koska se häiritsee pH-tasapainoa, josta tässä aiemmin jo kerrottiin. Puhdistamisessa ei suositella käytettävän saippuaa. Emätin puhdistaa itse itsensä sisältä, joten sinne ei missään nimessä kannata tunkea mitään pesuaineita. Se riittää, kun huuhtelet sen ulkopuolelta lämpimällä vedellä. Kun et häiritse siellä olevaa ekosysteemiä, bakteerit ja hiiva pysyvät tasapainossa ihan itsestään.

6. Diabetes

Diabeetikoilla on muita suurempi riski saada hiivainfektioita, varsinkin jos heillä on vaikeuksia hallita verensokeriaan. Korkea verensokeritaso ruokkii hiivaa, joka johtaa hiivan kasvuun kaikilla lämpimillä ja kosteilla kehon alueilla, erityisesti emättimessä.

7. Muutokset sukupuolielämässä

Vaikka hiivatulehdus ei ole sukupuolitauti, sukupuoliyhteys uuden kumppanin kanssa voi muuttaa emättimen pH-tasapainoa. Se voi johtaa hiivainfektioon.

8. Tietyt voiteet

Tämäkin liittyy seksin harrastamiseen. Jos sen yhteydessä käytetään jotain voiteita tai liukasteita, voivat nekin altistaa hiivatulehdukselle. Varsinkin jos niissä on esimerkiksi sokeria tai muita ärsyttäviä kemikaaleja. Joillakin naisilla voi olla ongelmia silikonipohjaisten voiteluaineiden kanssa. Myös kondomeissa voi olla aineita, jotka aiheuttavat hiivatulehduksia.

Lähde: Self