10 kansainvälistä naistähteä, jotka jäivät mieleemme vuodesta 2015
Tässä tulevat parhaiten mieleemme jääneet vuoden 2015 kansainväliset julkkisnaiset.
Julkkisnaisia on nähty vuoden aikana paljon, mutta silti vain osa tähdistä on jättänyt meihin jälkensä. Listasimme vuoden 2015 aikana meihin vetovoimaisuudellaan ja teoillaan vaikutuksensa tehneitä naisjulkkiksia. Tässä tulevat vuoden 2015 aikana vahvasti esillä olleet, viehättävät tähtöset:1. Kim Kardashian
Kim ihastutti MTV:n Video Music Awards -tapahtumassa elokuussa puolisonsa Kanye West rinnallaan.2. Beyoncé
Tämä seksikäs laulajatar säteili pukunsa kanssa ja tunnettu rap-laulaja, tuottaja Jay Z vierellään Met Gala -tapahtumassa toukokuussa.3. Taylor Swift
Laululintu-Taylor oli ilo silmälle vuoden Grammy-juhlissa helmikuussa.4. Katy Perry
Kultakurkku-Katy on ihastuttanut esityksillään, kuten helmikuisen Superbowlin puoliajan showssa.5. Jennifer Lawrence
Kuvankaunis Jennifer ponnahti tähdeksi ja monien nuorten tyttöjen idoliksi Nälkäpeli-elokuvien myötä.6. Candice Swanepoel
Tämä Victoria’s Secretin malli on hurmannut viehätysvoimallaan erityisesti sosiaalisessa mediassa tänä vuonna.7. Rihanna
Rihanna on säväyttänyt monesti, mutta erityisesti maskuliinisemmalla asuvalinnallaan helmikuisissa Grammy-juhlissa .8. Selena Gomez
Naisellinen ja suloinen Selena säteili American Music Awardseissa Los Angelesissa marraskuussa.9. Margot Robbie
Helmikuun Oscareissa juhlinut, upea Margot omaa paitsi näyttelijänlahjoja, myös uskomatonta karismaa.10. Kylie Jenner
Isoista huulistaan tunnettu Kylie on ehtinyt nuoresta iästään huolimatta saavuttaa suurta suosiota tosi-tv-tähtenä sekä tyyli-idolina. Ovatko nämä naiset mielestäsi ansainneet paikkansa listalla? Puuttuuko listalta mielestäsi joku seksikäs, kansainvälinen julkkisnainen? Jaa alla kommenteissa!LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tämä moka jäätyneen tuulilasin kanssa voi maksaa tuhansia euroja
- Tiedät omaavasi vahvan moraalin, jos nämä tilanteet saavat olosi epämukavaksi
- Miksi juuri nämä koirat hurmaavat suomalaiset – 10 suosituinta rotua paljastavat, millaista seuraa me oikeasti kaipaamme
- Jos lemmikit ovat meille kuin perheenjäseniä, miksi suurin osa omistajista laiminlyö tämän asian?
- Yhä useampi elää kulissien takana – tunnista merkit ja puutu ajoissa peliin
- Millainen matto sopii lemmikkieläinperheeseen? Saatat yllättyä!
- Nämä 5 tapaa paljastavat ihmisen, joka kokee olevansa muita parempi
- Jos mies ei saa naista tuntemaan tätä, suhde ei kanna pitkälle
- Jos pidät näistä asioista edelleen kiinni, tämäkään vuosi tuskin tuo lisää onnellisuutta
- Vanhemmat voivat olla ylpeitä kasvatuksestaan, jos lapsi omaksuu nämä 11 tapaa
- Vanhemmat voivat olla ylpeitä kasvatuksestaan, jos lapsi omaksuu nämä 11 tapaa
- Jos mies ei saa naista tuntemaan tätä, suhde ei kanna pitkälle
- Tästä syystä alushousut kannattaa jättää pukematta – jopa keskellä talvea
- Sydänkirurgi vannoo tämän aamurutiinin nimeen – voi muuttaa koko elämän suunnan
- Jokin on pahasti vialla, jos miehesi on lakannut välittämästä näistä asioista
- Tunnistatko nämä 10 piirrettä? Ne ovat yleisiä kaikkein onnettomimmilla ihmisillä
- Nämä 5 tapaa paljastavat ihmisen, joka kokee olevansa muita parempi
- 11 tapaa, joilla älykkäät ihmiset osoittavat älykkyytensä sanomatta sanaakaan
- Mummo neuvoi laittamaan sukkahousut pakkaseen – kuulosti hölmöltä, mutta toimi
- Keskity näihin asioihin, jos haluat muiden pitävän sinua kiinnostavampana