Yllätysvauva: Naisen kova vatsakipu paljastuikin synnytykseksi

Ennenkin raskaana ollut nainen ei aavistanut mitään ennen H-hetkeä.
Yhden lapsen äiti Jennifer Scollin oli voinut huonosti, mutta oletti sen olevan vain liikkeellä ollutta vatsatautia. Sitten hän kuitenkin heräsi kovien vatsakipujen kanssa ja hetkeä myöhemmin hänen lapsivetensä meni.
Juuri ennen lapsiveden menoa Scollin oli soittanut poikaystävälleen ja pyytänyt tätä palaamaan kotiin. Yhdessä he soittivat hätänumeroon ja Scollin synnytti parin toisen lapsen heidän kotinsa pihalle pysäköidyssä ambulanssissa.
”Emme tienneet, että sieltä on vauva tulossa, mutta kun hän tuli, se tapahtui nopeasti. Kaksi työntöä ja poika oli ulkona”, yllättäen toisen lapsensa saanut nainen kertoi paikallislehdelle.
Newserin mukaan Scollin ei ollut missään vaiheessa epäillyt olleensa raskaana ja kertoi voineensa hyvin aivan viime päiviin asti. Sen lisäksi hänellä oli ollut kuukautiset joka kuussa viime kuuhun asti. Scollin tietää miltä raskaus yleensä tuntuu, joten Cole Michael Thomasin nimekseen saaneen pojan syntymä oli iso yllätys.
”Tällainen tilanne on epätavallista, mutta olemme aina valmistautuneet kaikkeen”, heitä hoitaneen sairaalan edustaja kommentoi.
Lähde: Newser
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Kokeile näitä 7 asiaa, etkä saa enää koskaan krapulaa
- 20 arkipäiväistä asiaa, jotka voivat aiheuttaa syöpää
- 8 vakavaa varoitusmerkkiä siitä, että juot liian vähän vettä
- Nämä 9 asiaa kannattaa jättää aina väliin, jos sinulla on vaikeuksia saada unta
- 10 syytä, miksi sinkkuna oleminen kolmekymppisenä kannattaa
- Treenaa tähän kellonaikaan – poltat selvästi enemmän kaloreita
- Näin teet kahvihetkestä herkullisemman – vain jääpalamuotti riittää
- 5 isointa virhettä, jotka voivat pilata laihdutusyrityksesi
- Tekeekö mies tämän virheen kondomin kanssa? Voit tulla vahingossa raskaaksi
- Uuvuttaako äitiys? Näillä 7 keinolla voit ehkäistä loppuun palamista
- Älä pukeudu enää näihin vaatteisiin – tekevät sinusta iäkkäämmän näköisen kuin olet
- 5 asiaa, joita et saa koskaan sanoa kumppanillesi – et edes suuttuneena
- Jos olet syntynyt tässä kuussa, olet muita terveempi – kuulutko sinä tähän joukkoon?
- Jos sinulla on nämä 10 yllättävää piirrettä, olet poikkeuksellisen älykäs
- Tämän kokoiset rinnat ovat miesten suosikki – yllättävä tulos
- Näin teet laihdutusveden kotona helposti 4 eri aineksesta
- Tekeekö mies tämän virheen kondomin kanssa? Voit tulla vahingossa raskaaksi
- Nämä 10 asiaa yhdistävät kaikkia onnellisia pariskuntia
- Tyttöystävänä sinulla on nämä 7 tärkeää velvollisuutta – näitä et saa koskaan unohtaa
- Nämä ovat ainoat 5 syytä, jotka oikeuttavat eroamaan kumppanista tekstiviestillä