Vaaleanpunaiset joulukuuset ovat tämän vuoden suuri joulutrendi
Vaaleanpunaisten joulukuusien kysyntä on kasvanut viime vuoteen verrattuna.
Perinteinen vihreä joulukuusi saa tänä vuonna väistyä hempeämmän version tieltä. eBayn tilastojen mukaan nettishoppailijat ovat vaihtaneet vihreät kuuset vaaleanpunaisiin kuusiin, kertoo Metro.Viime jouluun verrattuna vaaleanpunaisten joulukuusien haut ovat kasvaneet 615 prosentilla. Metron mukaan 18 ihmistä etsii joka tunti eBaystä vaaleanpunaisia joulukuusia ja esimerkiksi brittiläisen Festive Lightsin vaaleanpunaiset joulukuuset myytiin loppuun marraskuun puolivälissä. ”Emme olleet uskoa sitä – myymme joitakin vaaleanpunaisia joulukuusia joka joulu, mutta emme koskaan olisi osanneet ennustaa näin epätavallisen kappaleen loppuunmyyntiä”, Festive Lightsin eBay Sales Coordinator Gareth Gill sanoi. Gill arveli, että eBayn joulumainos, jossa oli vaaleanpunainen joulukuusi, voi olla syy sen suosioon. Kyseisen joulukuusen haut kasvoivat 1 040 prosentilla mainoksen julkaisun jälkeen sitä edeltäneeseen viikkoon verrattuna. ”Mainoksen julkaisun jälkeen meille on tulvinut tilauksia vaaleanpunaisista joulukuusista”, Gill kertoi Metrolle. ”Ne eivät ole ehkä kaikkien mieleen, mutta tänä jouluna niiden kysyntä on selvästi kasvanut”, hän lisäsi. Vihreä ei siis olekaan uusi musta, vaan tänä jouluna vaaleanpunainen on uusi vihreä. Alta voit ihastella trendikuusia.
Lähde: Metro
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Patjasi kerää kesällä hikeä ja likaa enemmän kuin uskot – näin puhdistat sen helposti
- Näistä asioista moni nainen toivoisi voivansa puhua avoimemmin miehelleen
- Löytyykö kotoasi rikkinäisiä kukkaruukkuja? Älä heitä niitä roskiin ennen kuin näet tämän
- Uskotko sinäkin näihin myytteihin? Lääkäri kumoaa sitkeimmät aurinkoon liittyvät uskomukset
- 10 hyvää syytä hankkia lapsia vasta vanhemmalla iällä – harva puhuu näistä ääneen
- Silmätkin voivat palaa auringossa – lääkäri kehottaa reagoimaan näihin oireisiin
- Hyvän isän piirteet näkyvät usein jo parisuhteessa – kiinnitä huomiota näihin merkkeihin
- Hääpäivästä ei puhuta tarpeeksi rehellisesti – nämä asiat voivat tulla yllätyksenä
- Lentokentällä tehty harmittomalta tuntuva virhe voi johtaa ikävään ja kalliiseen yllätykseen
- Ärsyttävä tapa, joka kulkee sukupolvelta toiselle – yksi merkki kodissa paljastaa sen
- Yleinen lääke voi antaa positiivisen tuloksen huumetestissä
- Haluatko eroon jalkapohjien kovettumista? Kaada nämä vatiin ja liota 20 minuuttia
- Autismikirjon piirteet voivat näkyä jo varhain – tunnistatko nämä merkit?
- Jos ystäväsi tekee nämä 5 asiaa, hän ei ehkä ole ystävyytesi arvoinen
- Parisuhde kiittää tästä tavasta – vie vain 15 minuuttia
- Ärsyttävä tapa, joka kulkee sukupolvelta toiselle – yksi merkki kodissa paljastaa sen
- Löytyykö sinunkin laatikostasi näitä? Harva muistaa koskaan ostaneensa niitä
- Asia, jossa et onnistu huijaamaan hammaslääkäriä – “sen näkee kyllä”
- Naiset listasivat 8 asiaa, joihin toivoisivat miehen kiinnittävän enemmän huomiota seksissä