Tinderin valtakaudella olemme tottuneet siihen, että mahdollisen tulevan treffikumppanin kasvot näkee välittömästi, jo ennen kuin hänelle on edes päässyt juttelemaan.

Tinderin myötä on kasvanut myös se trendi, että treffikumppani valitaan ainoastaan ulkonäön perusteella. Jos henkilön kuvat eivät miellytä, painetaan hänen kohdallaan armottoman nopeasti rastia sydämen sijaan.

Taffy-nimisen uuden deittisovelluksen suunnittelijat toivovat muuttavansa tätä trendiä yksinkertaisella tavalla: sovelluksessa mahdollisen deitin kasvoja ei näe välittömästi.

Kuva paljastuu vähitellen

Taffyn käyttäjät näkevät matchistaan aluksi vain sumean kuvan, jonka yläpuolella on yksi käyttäjän kirjoittama lause itsestään tai siitä, millaista seuraa hän hakee.

Kun käyttäjistä tulee pari, he pääsevät juttelemaan keskenään, ja jokaisen viestin myötä käyttäjäkuvat muuttuvat selkeämmiksi.

Kuva näkyy täysin kirkkaana vasta, kun parit ovat vaihtaneet kymmenen viestiä edes takaisin. Algoritmi toimii myös niin, että viesteissä pitää olla jotakin sisältöä. Niinpä ei riitä, että parille lähettää kymmenen kertaa viestin ”hei, mitä kuuluu?”.

Taffyn tarkoituksena on nostaa persoonallisuus samalle tasolle ulkonäön kanssa. Toki on mahdollista, että käytät aikaa ja vaivaa sellaisen ihmisen kanssa keskusteluun, joka ei lopulta viehätä sinua, mutta siinäkin tapauksessa saatat saada itsellesi ystävän. Kokeilemisen arvoista, vai mitä?

Taffy näyttäisi toimivan toistaiseksi vain iPhone-puhelimissa. Lisää sovelluksesta voit lukea täältä.

Lähde: Metro