Tässä on simppeli syy miksi kaikilla pitäisi olla kodissaan romulaatikko

Tarkoituksella tai ei, kotoasi luultavasti löytyy sellainen.
Romulaatikkoja löytyy kodista kuin kodista. Niitä on eri kokoisia, näköisiä ja eri paikoissa. Romulaatikon omistaminen ei ole huono asia.
”Romulaatikot ovat täydellinen sijoituspaikka sekalaiselle tavarajoukolle, johon haluat päästä nopeasti käsiksi ja käytät usein”, järjestelyekspertti Tova Weinstock kertoo.
Hän kuitenkin varoittaa, että on hienoinen ero romulaatikon ja kaatopaikan välillä. Weinstock neuvoikin, mitä romulaatikossa kannattaisi pitää.
”’Aktiiviset’ paperit (mitä käytät parhaillaan/mihin viittaat), jatkuvasti käyttämäsi työkalut, erilaiset kirjoitusvälineet, kupongit tai kuminauhat”, Weinstock listaa esimerkiksi.
Asiantuntija myös suosittelee miettimään hetken, milloin tarvitset jotain seuraavan kerran ja kuinka usein käytät sitä ennen kuin laitat sen romulaatikkoosi.
”Jos laitat sinne tavaroita, jotka pitäisi säilöä jonnekin pysyvämpään paikkaan, on romulaatikkosi sekainen ja järjetön”, Weinstock sanoo.
Vaikka on kyse romulaatikosta, voi sitäkin koettaa pitää järjestyksessä.
”Laatikoston jakajat ovat avainasemassa. Erottele tavarat koon mukaan ja säilytä eri kategoriat erillään”, Weinstock neuvoo ja kehottaa pitämään pienemmät yhdessä ja kaukana isommista tavaroista, jotta pienet eivät mene hukkaan.
Romulaatikon saatua järjestykseen, on järjestystä syytä ylläpitää.
”Älä anna romulaatikostasi tulla koti tavaroille, joita et vain jaksa laittaa pois. Romulaatikko ei myös ole helvetti uusille ostoksille, joille et ole vielä löytänyt pysyvämpää paikkaa”, Weinstock kertoo.
Väliä on myös romulaatikon koolla. Weinstockin mukaan liian suurta ei kannata hankkia.
”Se vain nielee kaiken, mitä siellä on, joten pidä se pienenä ja matalana. Näin näet kaiken, mitä siellä säilytät, mikä tarkoittaa maksimaalista tehokkuutta ja helppoutta”, Weinstock päättää.
Lähde: HuffPost
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- 9 tapaa, joiden avulla saat vyötärösi näyttämään kapeammalta hetkessä
- 3 horoskooppimerkkiä, jotka pitävät herkuttelusta enemmän kuin muut
- Nainen: Jos tuoksut näiltä 10 ruoalta, saat miehesi halut heräämään
- 5 haistamiseen liittyvää oiretta voivat olla merkkejä alkavasta dementiasta
- Laita valkosipulinkynsi tyynyn alle – lue miten mielesi kiittää sinua
- Tutkimus: Näin paljon stressi vaikuttaa naisten hedelmällisyyteen
- 8 loistavaa tapaa saada lisää energiaa ilman kofeiinia tai sokeria
- 7 hyvää syytä, miksi mehupaasto kannattaa – tällaiset vaikutukset kehoon ja mieleen
- Jos pariskunta rakastaa syvästi toisiaan, tekevät he päivittäin nämä 10 tekoa
- Juo itsellesi litteä vatsa tämän avulla – näet tulokset jo kolmessa päivässä
- Tämä ikäero johtaa 87 % todennäköisyydellä eroon
- Nämä horoskooppimerkit pettävät eniten ja pyrkivät kaiken lisäksi salaamaan sen
- 7 asiaa, joista miehet eivät välitä makuuhuoneessa
- Jos mies katsoo sinua päästä varpaisiin, tätä se tarkoittaa
- Juo itsellesi litteä vatsa tämän avulla – näet tulokset jo kolmessa päivässä
- Jos pariskunta rakastaa syvästi toisiaan, tekevät he päivittäin nämä 10 tekoa
- 3 horoskooppimerkkiä, jotka pitävät herkuttelusta enemmän kuin muut
- Näin neurologit toimivat, kun heillä särkee päätä – 8 tehokasta apukeinoa päänsärkyyn
- Kaada kirkasta viinaa pesukoneeseen – näin se vaikuttaa lopputulokseen
- 4 hyvää syytä, miksi äidiksi kannattaa tulla vasta vanhempana