Tämä omituinen ruokaan liittyvä syy on monille isoin syy lopettaa parisuhde
Tämä on monelle syy numero yksi päättää suhde toisen kanssa.
Kaikkien parisuhteiden ei ole tarkoitus kestää ikuisesti. Vaikka eri pariskunnat eroavat eri syistä, on tietysti paljon yhteisiä tekijöitä, jotka usein johtavat ongelmiin suhteessa.
Yleisiä syitä ovat muun muassa pettäminen, luottamusongelmat tai vaikkapa etäisyys. Syitä on monia, ja jokainen pariskunta on erilainen.
Tuore tutkimus on kuitenkin osoittanut yhden erityisen suuren ja yleisen ongelman. Monelle ei varmasti ole tullut mieleenkään, että tämä voisi olla näin iso ongelma. Yllättävää kyllä, sitä se kuitenkin monelle on.
Eräässä hiljattain tehdyssä tutkimuksessa nimittäin todettiin, että niinkin yksinkertainen asia kuin ruokailutottumukset voivat tulla pariskunnan väliin. Tuhannelle osallistujalle tehdyn kyselyn mukaan yksi kolmesta vastaajasta sanoi, että jos heidän kumppaninsa söisi liikaa roskaruokaa, se rikkoisi heidän suhteensa.
Harvalle meistä on varmaan tullut mieleenkään, että jättäisi kumppaninsa siksi, että tämä käy liikaa pikaruokaloissa. Ilmeisesti joillekin tämä on kuitenkin niin iso ongelma, että se johtaa jopa eroon.
Huh huh, jättäisitkö sinä kumppanisi tämän syyn takia?
Jaa artikkeli myös ystävillesi!
Lähde: Best Life
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Naisille löytyi hyvä syy nauttia olutta – tutkijat löysivät kiinnostavan yhteyden
- Koiran nukkuma-asento paljastaa yllättävän paljon sen luonteesta
- Aurinkolasit voivat auttaa univaikeuksiin – unitutkija suosittelee erikoista niksiä
- Käytätkö itseruskettavia? Ihotautilääkäri muistuttaa eräästä tärkeästä asiasta
- Mitä lahjaksi ylioppilaalle? Nuoret listasivat toiveensa
- Suomessa nopeasti yleistyvä terveysongelma koskee yhä useampaa nuorta naista
- Yleinen virhe heikentää aurinkosuojan tehoa – ihotautilääkäri suosittelee tätä ratkaisua
- Kuoleman lähestyminen näkyy kehossa usein näin – 8 yleistä merkkiä
- 5 hyvää syytä juoda olutta tänään – tiesitkö näistä terveyshyödyistä?
- Suomalaisten suosima mauste lisää vakavien sairauksien riskiä – yhteys tuhansiin kuolemiin
- Tuttu mauste pitää muurahaiset loitolla – tehokas mutta myrkytön niksi
- 10 merkkiä siitä, että parisuhteesi on tulossa tiensä päähän
- Jos sinulla on siniset silmät, pukeudu ensisijaisesti näihin väreihin
- Jos kumppanisi ei saa sinua tuntemaan näitä asioita, hän ei ole se oikea
- Gynekologi kertoo vähän puhutusta muutoksesta, joka voi tulla iän myötä
- Tutkimus paljastaa iljettävän tavan, johon sekä miehet että naiset syyllistyvät
- Outo oire jalassa voi kertoa vakavasta sairaudesta – näitä merkkejä ei pidä sivuuttaa
- Isovanhempi, näitä lauseita ei kannata sanoa lapsenlapselle edes vitsillä
- Kolmen päivän juomakuuri saa vatsan nopeasti litteämmäksi
- Miesten mielestä viehättävin nainen ei vastaa vanhaa stereotypiaa