Suhde tuskin toimii, jos toinen ei välitä toisesta tarpeeksi, mutta itsestä sitäkin enemmän.

Jotkut voivat olla niin piittaamattomia ja itsekkäitä, että heistä voi jopa varoittaa muille, että heidän kanssaan ei kannata aloittaa suhdetta. Joku on sen sitä ennen tehnyt ja huomannut ehkä vasta vähitellen, että suhde ei tule toimimaan sellaisen kanssa. Tässä alla on viisi merkkiä, joista tietää, että on suhteessa sellaisen kanssa, joka ei ajattele kumppaniaan tarpeeksi. Merkkejä ei huomaa välttämättä heti, mutta kun niistä tietää etukäteen, on ne helpompi huomata.

1. Hän ei tule koskaan puoliväliin vastaan

Jos hän haluaa tehdä mahdollisimman vähän työtä suhteen eteen eikä tule koskaan edes puoliväliin vastaan, on hän todella itsekäs tai ei vain piittaa suhteestanne.

2. Häneltä ei saa tukea

Tyyppi, joka ei anna tukeaan, kun sitä toinen tarvitsee, ei ole hyvä kumppani. Itsekäs puoliso ei välitä puolisonsa tunteista ja satuttaa puolisoaan jatkuvasti.

3. Hän ei huomio puolison aikatauluja

Itsekäs puoliso tekee suunnitelmiaan siten, että ei huomio niissä koskaan puolisonsa aikatauluja. Hänen omat aikataulunsa ovat kaikista tärkeimpiä. Hän saattaa jopa perua jonkin sovitun menon viime hetkellä, jos uusi aikataulu sopii hänelle itselleen paremmin.

4. Hän on taitava keksimään tekosyitä

Hän on ehkä ollut ”liian kiireinen” tai ”väsynyt” tai hänellä ei ole ollut puhelinta päällä, kun puoliso soitti hänelle. Eli hän ei välitä käyttää edes paria sekuntia vastatakseen puolisolleen, jos se ei hyödynnä häntä itseään.

5. Hän hyödyntää puolisoaan niin kauan kuin mahdollista

Hän ottaa puolisoltaan kaiken mahdollisen esimerkiksi lohdutuksesta, huomiosta ja seksistä ja tekee sitä siihen asti, kunnes puoliso ei enää jaksa. Kun suhde ei enää palvele hänen etujaan, hän lähtee.

Kannattaa karata mahdollisimman kauas tällaisista tyypeistä.

Lähde: Yourtango