Supersuosittu Disney-animaatio saa jatkoa – Frozen 2 saa ensi-iltansa vuoden 2019 lopulla
Frozen 2:n ensi-illan päivämäärä on viimein tiedossa.
Disneyn loppuvuodesta 2013 julkaisema animaatio Frozen – huurteinen seikkailu on maailman menestynein animaatioelokuva, joten ei liene yllätys, että sille on toivottu ja odotettu jatkoa. Huhtikuun viimeisellä viikolla Disney viimein päästi elokuvan fanit piinasta ja julkisti jatko-osan ensi-iltapäivän. Frozen 2 näkee päivänvalon 27. marraskuuta 2019 – päivälleen kuusi vuotta ensimmäisen osan Yhdysvaltojen ensi-illan jälkeen. Disney tiedotti ensi-illasta muun muassa Twitterissä: Vielä ei ole varmaa, ketkä ensimmäisen osan ääninäyttelijöistä uusivat roolinsa Frozen 2:ssa, mutta prinsessa Annan äänenä ollut Kristen Bell ja Annan siskolle, lumikuningatar Elsalle äänensä antanut Idina Menzel ovat jakaneet Disney twiitin omilla Twitter-sivuillaan, minkä voi ainakin toivoa viittaavan siihen, että he ovat mukana myös jatko-osassa.LUE MYÖS:
- Lapsi muuttaa lähes kaiken – ota nämä 8 asiaa huomioon ennen päätöstä
- Tärkeä kysymys, joka jokaisen naisen kannattaisi kysyä äidiltään – vastaus voi kertoa omasta tulevaisuudesta
- Isoäidilläni oli tapana sekoittaa merisuolaa tiskiaineeseen – vuosien jälkeen hoksasin niksin idean
- Haluatko menestyä ja tienata hyvin? Aloita aamusi näillä 8 tavalla
- Harva suomalainen välttyy tältä suun ongelmalta – näin ehkäiset sitä
- Pussaatko lastasi huulille? Lastenpsykologi lopettaisi tavan heti
- Älä laita näitä 8 oiretta automaattisesti iän piikkiin – taustalla voi piillä tulehdustila
- Eripariset kivekset ovat tavallinen näky – tästä puoliero johtuu
- Tällainen kosketus tuntuu erityisen hyvältä – ja saa janoamaan lisää
- 11 asiaa, jotka lapset hoitivat ennen aivan itse – nykyään moni vanhempi tekee ne heidän puolestaan
- Vielä tänäkin päivänä mummo kaataa vehnäjauhoja tiskialtaaseen – vanha niksi toimii yhä
- Nainen, tuskailetko ylähuulen karvojen kanssa? Näin pääset niistä eroon
- Miksi aikuinen lapsi katkaisee välit vanhempiinsa? Taustalla toistuvat nämä 11 asiaa
- Lempivärisi paljastaa, millainen olet parisuhteessa – katso, osuuko kuvaus sinuun
- 11 asiaa, jotka lapset hoitivat ennen aivan itse – nykyään moni vanhempi tekee ne heidän puolestaan
- Yli 60-vuotiaiden parisuhteissa yleistyy ratkaisu, joka lisää onnellisuutta
- 11 merkkiä siitä, ettei miehesi ole enää yhtä kiinnostunut sinusta kuin ennen
- 5 asiaa, jotka yhdistävät pareja, jotka pysyvät yhdessä vaikeinakin aikoina
- Pussaatko lastasi huulille? Lastenpsykologi lopettaisi tavan heti
- Jos mies toistelee näitä lauseita, hänellä saattaa olla jotain salattavaa