Saara Aalto viiden parhaan joukkoon X Factorissa – ”Unelma elää”

Suomalaislaulaja paljasti myös, että ensi viikonlopun lähetyksessä kuullaan kaksi esitystä.
Saara Aallon huikea menestys Britannian X Factorissa vain jatkuu, kun hänen mielettömän upea tulkinta Céline Dionin My Heart Will Go On -hittiballadista toi suoraan yleisöäänillä jatkopaikan.
”KIITOS! Unelma elää edelleen”, Aalto kirjoittaa somekanavissaan julkaisemansa videon yhteydessä.
THANK YOU! Dream is still alive, because of you
Julkaissut Saara Aalto 20. marraskuuta 2016
”Kiitos niin paljon ihmiset! Tämä ilta oli jotain, mitä en uskonut koskaan tapahtuvan. Pääsin jatkoon yleisöäänillä. Olen niin kiitollinen kaikille äänestäjille”, Aalto kiittelee videolla.
Oulunsalosta kotoisin oleva laulajatar on nyt selvittänyt tiensä viiden parhaan joukkoon ja kisa vain kovenee. Aalto paljastaakin, että ensi viikonlopun lähetyksessä kuullaan kaksi esitystä.
”Haluan yllättää teidät kahdella erilaisella esityksellä ja toivon, että pidätte niistä suuresti. En tiedä vielä, mitä esitän, mutta se on yllätys minulle itsellenikin”, hyväntuulinen Aalto kertoo videolla.
Tieto jatkopaikaista sai Aallon riemuitsemaan sunnuntai-illan tuloslähetyksessä ja ilahtunut laulajatar kiljui ja hyppi onnesta. Hän julkaisikin reaktiostaan myös kuvan sosiaalisessa mediassa:
What can I say!! I’m so ready for this week because you guys are being so supportive it’s making me cry and jump and everything ❤️ Thank you!!
Julkaissut Saara Aalto 21. marraskuuta 2016
Aallon kanssa kisassa jatkavat Matt Terry, 5 After Midnight, Emily Middlemas ja Honey G, joka joutui ensimmäistä kertaa taistelemaan jatkopaikastaan tuloslähetyksessä ja tuomareiden tuella saa jatkaa kisassa Ryan Lawrien sijaan.
Voit katsoa Aallon huikean My Heart Will Go On -esityksen aiemmin julkaisemastamma artikkelista. Aiemmat artikkelimme Aallon esityksistä löydät täältä.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Tee näin ja sinun ei tarvitse käydä öisin pissalla
- Tämä mauste tekee kahvistasi paljon ravitsevamman – ja huikean makukokemuksen
- 7 syytä, miksi jokaisen pitäisi syödä banaani päivittäin
- 6 neuvoa trikoiden käyttöön yli 65-vuotiaille naisille – vältä kriittinen tyylimoka
- Ystäväni laittaa sitruunoita uuniin kerran viikossa – nerokas ja ihana kikka
- 20 asiaa, joita toimivassa parisuhteessa ei tapahdu
- Saatat olla tietämättäsi masentunut – 6 merkkiä, jotka viittaavat siihen
- Kestävässä avioliitossa tehdään vuosittain nämä 7 asiaa
- Näitä 8 asiaa kukaan vanhempi ei saisi kysyä aikuiselta lapseltaan – suora vaikutus suhteeseen
- Jos teette tämän asian heti häiden jälkeen, eroatte paljon todennäköisemmin
- 6 neuvoa trikoiden käyttöön yli 65-vuotiaille naisille – vältä kriittinen tyylimoka
- Näitä 8 asiaa kukaan vanhempi ei saisi kysyä aikuiselta lapseltaan – suora vaikutus suhteeseen
- Kahvinpurut voi hyödyntää tällä nerokkaalla tavalla uudelleen – vanhanajan niksi
- Laita sitruunankuoret kantapäihisi yön ajaksi: Lue millaiset vaikutukset sillä on
- Tämä on kehosi pahin bakteeripesäke – 18 kertaa enemmän pöpöjä kuin WC-istuimessa
- Näistä 9 merkistä tiedät, että oma äitisi on toksinen
- Synnytyksen aikana voi tulla sanottua hupaisia asioita – 14 koomista letkautusta
- Saatat olla tietämättäsi masentunut – 6 merkkiä, jotka viittaavat siihen
- Onko kasvoissasi tällainen jälki? Se merkitsee yleensä nestehukkaa
- Onko ihollasi tällaisia jälkiä? Olet silloin tehnyt paljon virheitä