Pariskunta järjesti virtuaaliset häät – Ne olivat paremmat kuin he osasivat edes kuvitella
Monet parit ovat joutuneet perumaan häänsä koronapandemian takia. Niin kävi myös tämän jutun pariskunnalle, mutta he pääsivät silti järjestämään häänsä, mutta niiden virtuaalisena versiona.
Pariskunnan oli tarkoitus järjestää häät, mutta ne jouduttiin perumaan. Sinne oli kutsuttu sukulaisia ja ystäviä, mutta vierasmäärä ei ollut ihan mahdottoman suuri. Häitä oli järjestetty vuoden ajan, joten niiden peruuntuminen oli suuri isku. Säästääkin oli pitänyt pitemmän aikaa. He kertovat The Lily -lehdessä sarjakuvan kautta kuinka tästä iskusta selvittiin.
Kun häät oli peruttu, morsiamen silmät kostuivat, aina kun hän näki hääpukunsa. He luulivat, että vuonna 2020 on mahdotonta järjestää häitä. Mutta pian heidän kaksi hyvää ystäväänsä keksivät hyvän idean, että häät voitaisiin järjestää virtuaalisesti.
Häät päätettiin järjestää ”Tietokonehäinä” eli ne lähetettiin Zoom– videoneuvottelupalvelun kautta. Tässä vaiheessa, kun häät päätettiin pitää tällä tavalla, ei aikaa ollut enää kuin kuukauden verran. Pari sai naimaluvan sähköpostin kautta. Vieraslistaa pystyttiin kasvattamaan, joten he pystyivät kutsumaan kaikki haluamansa henkilönsä häihinsä, koska vierasmäärä ei vaikuttanut häiden hintaan.
Pari vuokrasi häitä varten kauniin talon, jotta häälähetystä ei tarvinnut lähettää heidän pienestä asunnostaan. Häälähetyksessä oli mukana kaikki samat osat kuin heidän fyysisiin häihinsä oli suunniteltu. Zoom-lähetyksiä varten tehtiin myös harjoituksia, jotta puheet ja muut saatiin kunnolla harjoiteltua. He miettivät, että tällaisia häitä ei olisi voitu edes järjestää esimerkiksi 10 vuotta sitten.
Päivä oli hääparin mielestä täydellinen ja epätodellinen. Juuri ennen häälähetyksen alkamista, naapuri käynnisti ruohonleikkurin, mutta hääparin apurit olivat nopeita, ja saivat naapurin lopettamaan ruohonleikkuun häiden ajaksi. Päivä oli mahtava ja täynnä rakkautta!
Pari halusi vielä kertoa yhden positiivisen asian, joka koskee juuri virtuaalisesti järjestettäviä häitä. He pääsivät vaihtamaan rennompaa kampetta päälle heti 10 minuuttia seremonian jälkeen. Se tuskin onnistuisi perinteisissä häissä?
Lähde: The Lily
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Eronneet kertoivat mitään kaunistelematta, miksi heidän avioliittonsa päättyi
- Nainen, tuskailetko ylähuulen karvojen kanssa? Näin pääset niistä eroon
- Jos mies ei halua seksiä, moni ajattelee heti pahinta – tässä todennäköisimmät syyt
- Puolet naisista lihoavat vaihdevuosien aikana – kiinnitä huomiota tähän
- 10 piirrettä, jotka tekevät yli 40-vuotiaasta miehestä erityisen viehättävän
- Kärsitkö nivelkivuista? Tämä ikivanha keino voi tuoda helpotusta
- Tämä helppo harjoitus voi alentaa verenpainetta jo yhden kerran jälkeen
- 4 tärkeää oivallusta, jotka tekevät elämästä entistä onnellisempaa iän myötä
- Tästä kaljamaha oikeasti johtuu – nimitys on hieman harhaanjohtava
- Tuntuuko, että työ vie kaikki voimasi? Syy ei välttämättä ole edes työssä
- Nainen, kasvaako leukaasi tai ylähuuleesi tummia karvoja? Taustalla voi olla jokin näistä syistä
- Jos tämä kipu herättää öisin, sairaus on voinut edetä jo pitkälle
- Hyväkin parisuhde joutuu koetukselle näiden tapojen vuoksi – 10 merkkiä epäkypsästä käytöksestä
- 4 merkkiä, jotka voivat viitata siihen, että saatat joskus pettää kumppaniasi
- Näistä 3 asiasta voi tunnistaa alkoholiongelman – ex-alkoholisti ja päihdeterapeutti kertoo
- Nämä piirteet nuoremmissa naisissa vetoavat vanhempiin miehiin
- 5 asiaa, joita lentoemännät eivät voi sietää – sorrutko itse johonkin näistä?
- 5 syytä, miksi seksi on parempaa viisikymppisenä kuin parikymppisenä
- Eikö paino tunnu millään laskevan? Tässä menee todennäköisesti pieleen
- Tuntuuko, että muut tuntevat miehestäsi aivan eri version kuin sinä? Tästä voi olla kyse