Oletko juuri kokenut kipeän eron? Näiden 5 neuvon avulla pääset suhteesta yli entistä nopeammin
Onko parisuhteesi loppunut? Olo ei yleensä ole juuri eron jälkeen mahtava, mutta seuraavien neuvojen avulla pääset paremmin suhteesta yli. Kokeile!
Erot ovat harvoin miellyttäviä ja suhteen loppuminen on rankkaa aikaa erityisesti, jos olet jätetty osapuoli. Seuraavat psykologien neuvot kuitenkin auttavat erosta toipumisessa.
- Huolehdi itsetunnostasi
Jos eropäätöksen teki kumppanisi, on helppoa alkaa etsiä itsestään vikoja ja vähemmän imartelevia piirteitä ja miettiä, miksi sinut jätettiin. Keskity mieluummin hyviin ominaisuuksiisi ja tee itsellesi vaikka lista! Jos sinulla on vaikeuksia keksiä positiivia asioita itsestäsi, kysy vaikkapa hyvältä ystävältäsi. Ei ole syytä alkaa ruoskia itseäsi eron syistä. - Käy kolmessa uudessa paikassa
Kokeile uusia paikkoja, kuten vaikkapa kahviloita ja ravintoloita, joissa et ole ennen käynyt. Pyydä hyvä ystäväsi seuraksi. Näin pääset eroon vanhoista rutiineistasi, etkä käy jatkuvasti paikoissa, joista sinulla on muistoja entisen kumppanisi kanssa. Näin saat myös viettää laatuaikaa ystäväsi kanssa. - Älä turvaudu laastariin
Monella meistä on suuri tarve saada eron jälkeen osakseen ihailua ja tunteiden osoituksia. Niinpä moni turvautuukin niin kutsuttuun laastariin, eli suhteeseen heti eron jälkeen. Laastarin ottaminen on kuitenkin epäreilua muun muassa laastarin virkaa toimittavaa henkilöä kohtaan, sillä hän voi olla tunteinensa suhteessa täysillä mukana, kun sinä yrität vain täyttää entisen kumppanisi jättämää aukkoa. Totuttele mieluummin nauttimaan yksinolosta ja sinkkuudesta. Voit huomata, että se onkin juuri sitä, mitä tarvitsit. - Muistele negatiivisia asioita
Eron hetkellä päällimmäisenä ovat usein hyvät ja ihanat muistot. Todellisuudessa sinulla on suhteesta kuitenkin varmasti myös negatiivisia muistoja, joten keskity niihin. Muistele kaikkia niitä asioita, joista et pitänyt tai jotka tekivät suhteesta vaikean. Nyt sinun ei tarvitse enää kohdata niitä! - Karsi sosiaalista media
Jotta pääsisit nopeasti exästäsi yli, kannattaa blokata tyyppi kaikista sosiaalisen median kanavistasi. Jos haluat tehdä homman kunnolla, kannattaa blokata myös exäsi kaverit. Miksi turhaan kiusata itseään kuvia tuijottamalla, kun voit tehdä ajallasi jotain paljon hyödyllisempää?
Löysitkö listasta jotain, josta on apua? Jaa lista myös ystävillesi, jotka ovat eronneet!
Lähde: Good Housekeeping
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Kokeile tätä niksiä kainaloiden hikitahroihin – toimii kesät talvet
- 5 syytä, miksi punaviiniä pidetään muita alkoholijuomia terveellisempänä
- Raskaus tuo mukanaan myös yllättäviä etuja – tässä niistä kuusi
- Kannattaako seksiä harrastaa ensitreffeillä? Yksi perustelu saa monet muuttamaan mielensä
- Mitä miehet oikeasti arvostavat naisessa? Listalta puuttuu se, mitä moni pitää tärkeimpänä
- Jokaisen lomalaisen muistilista – älä tee tätä virhettä, jos haluat palautua
- Mitä seksifantasiasi kertoo sinusta? Asiantuntija avaa yleisimmät haaveet
- Aiotko pakata nämä kengät lomalle? Ne voivat johtaa jopa 2 500 euron sakkoon
- Otin käyttöön hotelleista tutun niksin – makuuhuone näyttää heti siistimmältä
- Lomalle lähdössä? Näitä vaatteita ei kannata pukea lentokoneeseen
- 6 juomaa, jotka voivat olla syynä siihen, ettei paino putoa
- Miehet, joilla on poikkeuksellisen hyvä vaimo, saavat kokea nämä 3 asiaa muita useammin
- Nainen, älä koskaan tee näitä 9 asiaa miehen takia
- Miten helppoa sinuun on rakastua? Katso, mitä horoskooppisi kertoo
- 11 piirrettä, jotka tekevät ihmisestä poikkeuksellisen vetovoimaisen
- Puolelta suomalaisista puuttuu tämä kotoaan – onko syynä tietämättömyys vai välinpitämättömyys?
- Pitkästä suhteesta eronneet huomasivat nämä 10 muutosta ennen eroa
- Moni vanhempi luulee tätä kiireisen arjen pelastajaksi – pienen lapsen äiti huomasi sen vain pahentavan ongelmia
- Kolesteroliarvot koholla? Näin saat arvot laskemaan jo muutamassa viikossa
- Tärkeä taito uhkaa jäädä nykyajan lapsilta oppimatta – tässä moni vanhempi tekee virheen