Naiset paljastavat pahimpia ensitreffikokemuksiaan – ”Hän kertoi olevansa naimisissa, mutta vaimonsa on ’joustava'”
Naiset ovat kertoneet ikävistä ja huonoista ensitreffeistään Twitterissä.
Deittailuun kuuluvat niin hyvät kuin huonot kokemukset erilaisista treffeistä – joidenkin jälkeen liitelet onnellisena pilvissä, toisten jälkeen haluaisit maan nielaisevan sinut. Twitterissä on keskitytty näihin huonompiin kokemuksiin, kun _ItsMissBre-nimeä käyttävä tviittailija pyysi naisia kertomaan kamalimmista treffikokemuksistaan. The Independent ja Buzzfeed ovat poimineet joukosta naisten kokemuksia ja suomensimme niitä. Lue siis alta naisten ikävämpiä kokemuksia deittailun maailmasta ja halutessasi kerro omistasi kommenteissa.”Tapasimme nettideittisivustolla. Hän viestitteli kanssani päivittäin viikkojen ajan ja vaikutti melko kiinnostuneelta. Hän kutsui minut hengailemaan ja se paljastuikin verkostomarkkinoinnin rekrytapaamiseksi.”
”Hän bei minut syömään eikä ollut tehnyt pöytävarausta, joten emme saaneet pöytää. Menimme toiseen paikkaan, missä hän joi liikaa. Kotimatkalla hän pyysi minua jäämään pois kaksi pysäkkiä ennen omaa asemaani katsomaan, kun hän pissaa raiteille.”
Took me to a dinner where he didn't make reservations, so we couldn't get a table. Go to a different place where he proceeds to drink too much. On the way home asks me to get out two stops before my actual station to watch him pee into the train tracks.
”Menin ulos tyypin kanssa, kuka halusi ehdottomasti lähteä kanssani ulos heti ensimmäisen kerran tavattuamme. Kun lopulta suostuin, hän pyysi minua hakemaan hänet. Menimme hänen valitsemaan baariin, missä hän humaltui niin ja kertoi kaikille, että olen hänen kihlattunsa…”
”Kahvilla, hän kertoi olevansa naimisissa, mutta hänen vaimonsa on ’joustava’. Ei tullut toisia treffejä.”
”Menimme puistoon kävelylle. Hän osoitti rotkoon ja sanoi ’vitsaillen’, että hän voisi luultavasti piilottaa ruumiini sinne ja kukaan ei koskaan löytäisi sitä.”
”Mies käytti koko illallisen siihen, että kertoi minulle ex-tyttöystävistään ja kuinka jokaisen eron jälkeen hänen täytyi muuttaa pois ja takaisin kotiin. Sitten hän kysyi kuinka iso asuntoni on.”
A guy spent all of dinner telling me about his ex-girlfriends and how after each break-up he had to move out of their place and move back home. Then he asked how big my apartment was.
”Ensitreffit: hän vei minut kotiinsa ja teimme ruokaa/söimme päivällistä hänen äidin ja isän kanssa.”
First Date: he took me home and we cooked/ate dinner with his mom and dad.
”Hän vahingossa tekstasi minulle jotain tyyliin ’sori muru kirkossa menee myöhään’ ja sitten kehtasi sanoa, että hänen oli tarkoitus lähettää se siskolleen.”
”Saattoi minut baariin, nosti istumaan penkille, sanoi menevänsä paskalle eikä koskaan tullut takaisin.”
”Hän haki minut sunnuntaiaamuna. Ajattelin, että menemmä aamupalatreffeille hotelliin. Päädyin hotellin konferenssihuoneeseen, missä hänen kirkkonsa kokoontuu. Jouduin istumaan kahden tunnin jumalanpalveluksen.”
”Jouduin maksamaan koko laskun (hän unohti korttinsa) ja ajamaan, okei, ei siinä, sitten elokuvan aikana hänen tyttöystävänsä löysi minun Instagramin ja laittoi viestiä minulle kertoen kuinka he ovat seurustelleet kolme vuotta ja hän aina tekee tällaisia juttuja”
”Tapasin miehen Starbucksissa. Noin viiden minuutin jälkeen hän kysyi haluanko mennä takaisin hänen luokseen ja pissa hänen päälle. Purskahdin nauruun. Hän suuttui ja lähti. Minä en tuomitse, mutta ennen tätä emme olleet keskustelleet mistään seksuaalisesta.”
”Mies oli ammattiurheilija, joka jatkuvasti piti huolen, että tiedän kuinka vaikuttava hän on ja sitten hän kertoi minulle autossa matkalla ravintolaan ’On 90 prosentin mahdollisuus, että päädyn sänkyyn kanssasi tänään.’ Hän vissiin aliarvioi minun 10 prosentin sanavallan asiasta.”
Löydät lisää naisten tarinoita Twitteristä. Lähde: The Independent, BuzzfeedLUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Erityisesti naisten kannattaa huolehtia C-vitamiinin saannista – 4 hyvää syytä
- Tutkimus paljastaa suomalaisten miesten huolestuttavat asenteet – joka viides ajatteli näin
- 6 kysymystä, jotka jokaisen pitäisi kysyä itseltään viikon jokaisena päivänä
- Lopahtiko seksi lasten myötä? 5 tapaa korjata tilanne
- Seksielämä paranee 40 jälkeen – 5 syytä, miksi näin käy
- Nämä suomen kielen sanat naurattavat suomalaisia – nouseeko sinullakin hymy huulille?
- Tutkimus paljastaa: nämä kolme asiaa kaduttavat keski-ikäisiä suomalaisia
- Muistatko nämä? 6 asiaa, joilla monia peloteltiin lapsuudessa
- Yksi kyky voi ennakoida elinikääsi – testaa seuraavan kauppareissun yhteydessä
- Tutkimus: Näin isyys muuttaa miesten aivoja – vaikutukset näkyvät arjessa
- Oireiden ilmaantuessa sairaus voi olla jo pitkälle edennyt
- Älä hanki lapsellesi tällaista vaatetta – Tukes varoittaa turvallisuusriskistä
- Tehosta painonpudotusta tällä simppelillä juomalla – ainekset löytyvät keittiöstä
- Seksin jälkeinen käytös kertoo enemmän kuin uskot suhteestanne
- Lapsen yksi pahimmista peloista on tällainen vanhempi – moni ei ymmärrä vaikutusta
- Maalaa pieniä kiviä punaiseksi ja laita puutarhaan – yllättävän nerokas idea
- Kaikista onnellisimpien parien viikonloppu koostuu näistä asioista
- Näistä merkeistä tunnistat uskollisen miehen – 6 miestyyppiä erottuu edukseen
- Näin lenkkeily rasittaa koiran kehoa – monelle valitettavan arkipäiväinen tapa
- 4 asiaa, joita miehet haluavat kumppaniltaan – nämä menevät ulkonäön edelle