Näillä kolmella psykologisella tavalla miehet testaavat naisia – olet ehkä ollut niiden kohteena itsekin

Miehet saattavat kokeilla psykologisia keinoja, kun he testaavat naista, josta voisi tulla heidän kumppaninsa.
Mutta miksi miehet haluavat testata naisia? Syy saattaa liittyä siihen, kuinka miehet tuntevat olonsa avuttomaksi ja haluavat tietää, että saavatko omat puutteet naisen lähtemään karkuun. Kukaan ei halua tuntea oloaan avuttomaksi, joten mikseipä sitä voisi yrittää parantaa tälläkin tavalla. Ainakin se suojelee miehiä siltä, että heidät jätetään vasta siinä vaiheessa, kun se tuntuu jo todella pahalta.
Näin miehet testaavat naisia ennen kuin he aloittavat vakavan suhteen
1. Mies ei soita, vaikka on luvannut soittaa.
Näin voi käydä vaikka silloin, kun jo seurustellaan. Ehkä miesystävä on luvannut soittaa illalla, mutta ei soitakaan. Hän on ehkä nukahtanut television ääreen ja soitto jäi siksi tekemättä. Mutta se miten nainen tähän suhtautuu, kertoo miehelle paljon. Ehkä nainen räyhää tai ei mainitse koko asiasta. Joku voi epäillä, että mies on ollut illan jonkun toisen naisen seurassa.
2. Mies sulkee naisen pois joiltakin elämänsä alueilta.
Naisesta voi tuntua, että mies yrittää piilotella häntä, jos mies ei ole esitellyt naistaan esimerkiksi perheelleen eikä ystävilleen. Jos mies tekee tämän selkeästi tarkoituksella, hän saattaa olla suhteesta vielä epävarma. Tästä joko edetään siihen, että hän alkaa esittelemään naista läheisilleen tai ei, jolloin suhdekin taitaa loppua. Tämä on vaihe, jolloin mies testaa, että onko suhde sen arvoinen, että hänen kannattaisi esitellä naistaan muille.
3. Mies kertoo naisesta liikaa asioita liian julkisilla tavoilla.
Tämä on edellisen kohdan vastakohta. Mies saattaa esitellä naistaan jopa ihan liikaa. Sillä mies saattaa testata naista, että onko nainen hänen kanssaan valmis vakavaan suhteeseen. Jos ei, niin nainen varmasti pyytää miestä lopettamaan hänen esittelemisensä julkisesti.
Lähde: Yourtango
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Kokeile näitä 7 asiaa, etkä saa enää koskaan krapulaa
- 20 arkipäiväistä asiaa, jotka voivat aiheuttaa syöpää
- 8 vakavaa varoitusmerkkiä siitä, että juot liian vähän vettä
- Nämä 9 asiaa kannattaa jättää aina väliin, jos sinulla on vaikeuksia saada unta
- 10 syytä, miksi sinkkuna oleminen kolmekymppisenä kannattaa
- Treenaa tähän kellonaikaan – poltat selvästi enemmän kaloreita
- Näin teet kahvihetkestä herkullisemman – vain jääpalamuotti riittää
- 5 isointa virhettä, jotka voivat pilata laihdutusyrityksesi
- Tekeekö mies tämän virheen kondomin kanssa? Voit tulla vahingossa raskaaksi
- Uuvuttaako äitiys? Näillä 7 keinolla voit ehkäistä loppuun palamista
- Älä pukeudu enää näihin vaatteisiin – tekevät sinusta iäkkäämmän näköisen kuin olet
- 5 asiaa, joita et saa koskaan sanoa kumppanillesi – et edes suuttuneena
- Jos olet syntynyt tässä kuussa, olet muita terveempi – kuulutko sinä tähän joukkoon?
- Jos sinulla on nämä 10 yllättävää piirrettä, olet poikkeuksellisen älykäs
- Tämän kokoiset rinnat ovat miesten suosikki – yllättävä tulos
- Tekeekö mies tämän virheen kondomin kanssa? Voit tulla vahingossa raskaaksi
- Näin teet laihdutusveden kotona helposti 4 eri aineksesta
- Nämä 10 asiaa yhdistävät kaikkia onnellisia pariskuntia
- Tyttöystävänä sinulla on nämä 7 tärkeää velvollisuutta – näitä et saa koskaan unohtaa
- Nämä ovat ainoat 5 syytä, jotka oikeuttavat eroamaan kumppanista tekstiviestillä