Mummo neuvoi laittamaan sukkahousut pakkaseen – kuulosti hölmöltä, mutta toimi
Mikään ei ole ärsyttävämpää kuin se hetki, kun täysin uusiin sukkahousuihin ilmestyy silmäpako, reikä tai repeämä jo ensimmäisellä käyttökerralla. Ohut materiaali hajoaa herkästi, ja uusia sukkahousuja saa olla ostamassa jatkuvasti. Onneksi olemassa on yllättävän helppo niksi, joka voi pidentää sukkahousujen käyttöikää selvästi.
Sukkahousut ovat monelle talvikauden vakiovaruste, käytettiinpä niitä housujen alla tai hameen kanssa. Moni tuntee jo keinot pysäyttää silmäpako hätätilanteessa kynsilakalla tai hiuslakalla, mutta harvempi tietää, että silmäpakojen syntymistä voi ehkäistä jo ennen kuin sukkahousut vedetään jalkaan.
Muotiasiantuntijoiden mukaan ratkaisu löytyy pakastimesta. Sukkahousut kannattaa liottaa kevyesti vedessä, laittaa pakastepussiin ja siirtää pakkaseen yön ajaksi. Seuraavana päivänä sukkahousut otetaan pois pakkasesta ja annetaan sulaa esimerkiksi patterin päällä tai huoneenlämmössä. Tämän jälkeen ne ovat valmiit käyttöön.
Kylmäkäsittelyn kerrotaan vahvistavan sukkahousujen kuituja, mikä vähentää silmäpakojen syntymistä erityisesti ensimmäisten käyttökertojen aikana. Juuri silloin sukkahousut ovat kaikkein herkimpiä vaurioille.
Pakastamisesta on muutakin hyötyä. Stylistien mukaan käsittely auttaa myös säilyttämään sukkahousujen värin paremmin ja voi ehkäistä nukkaa ja nöyhtää tarttumasta pintaan.
Jaa vinkki myös kaverille!
Lähde: MTV Uutiset
Lue myös:
- Kutiseeko päänahka? Kokeile tätä ihotautilääkärin yllättävää neuvoa
- Tätä horoskooppimerkkisi todella kaipaa parisuhteelta – vastaus voi osua yllättävän lähelle
- Onko parisuhteenne kipinä sammunut? Nämä merkit voivat paljastaa karun totuuden
- Haluatko olla henkisesti vahvempi? Aloita näistä asioista
- Kodin yllättävä sähkösyöppö voi maksaa satoja euroja talvessa – tarkista tämä asetus ennen pakkasia
- Luteita voi saada muualtakin kuin hotellista – yksi helppo varotoimi voi säästää suurelta riesalta
- Miksi osa koirista on muita aggressiivisempia? Suomalaistutkimuksen tulos kääntää katseen omistajaan
- Vanhempien luona aikuinenkin voi muuttua kiukuttelevaksi teiniksi – tästä se johtuu
- Vanhempien tavallinen tapa voi lietsoa katkeruutta sisarusten välille – seuraukset voivat näkyä vielä aikuisena
- Vatsarasvasta tehtiin ikävä havainto – naisilla tulokset olivat erityisen huolestuttavia
- Vuokralla asuvan kannattaa olla nyt hereillä – laki muuttaa monta tuttua käytäntöä
- Jos miehen suusta lipsahtavat nämä sanat, tiedät hänen olevan rakastumassa sinuun
- Mieti kahdesti, ennen kuin kosket näihin hotellihuoneessa – 7 yllättävän likaista paikkaa
- Sanat, jotka jokainen parisuhteessa oleva mies haluaisi kuulla – mutta ei yksinkertaisesti kehtaa pyytää
- Paksusuolisyöpä voi oireilla yllättävän arkisesti – moni erehtyy pitämään näitä merkkejä vatsavaivoina
- Suosittuja lääkkeitä käyttävän kannattaa tarkkailla vointiaan – Euroopan lääkevirasto varoittaa vakavasta riskistä
- 14 vanhaa nimeä, joihin nykyvanhemmat ovat ihastuneet – osa oli pitkään todellisia harvinaisuuksia
- Tarkista kyntesi – tällainen muutos voi viitata maksan ongelmiin
- Sujauta laakerinlehti kengän sisään aamulla – syy saa ehkä sinutkin kokeilemaan
- Tämän peseminen pyykkikoneessa voi pahimmillaan rikkoa koko koneen