Morsian imetti vauvaansa kesken omien häiden – kuva leviää verkossa

Morsiamen julkaisema kuva on innostanut muita äitejä jakamaan kuvia itsestään imettämässä häämekoissaan.
Edes omat häät eivät estä äitiä huolehtimasta oman lapsensa tarpeista ja netissä onkin alkanut levitä kuva kauniista morsiamesta imettämässä pienokaistaan kesken hääseremonian.
Christina Torino-Bentonin ja hänen lapsuusaikaisen ihastuksensa Daniel Bentonin tunnin mittainen hääseremonia ei ollut ehtinyt kestää kauaa, kun yhdeksän kuukauden ikäinen Gemma-tyttö alkoi itkeä.
”Suunnitelma oli, että Gemma on tyytyväisenä äitini sylissä tunnin ajan, mutta suunnitelma meni metsään”, Christina kertoi TODAY:lle ja lisäsi Gemman aamuisten päiväunien jääneen väliin, minkä lisäksi vauva oli hikinen mekossaan kuumana päivänä.
Gemman itku alkoi vaivata 30-vuotiasta äitiä ja hän kääntyili katsomaan tytärtään jatkuvasti samalla, kun vihkitilaisuus eteni papin johdolla. Christina kertoi TODAY:lle, että Gemman itku tuntui pahalta ja hän tiesi, ettei voinut antaa itkun jatkua.
Niinpä Christina alkoi imettää tytärtään kesken seremonian. Syötyään vauva nukahti nopeasti ja nukkui koko hääseremonian ajan.
Imettäminen oli luonnollinen reaktio Christinalle.
”Se tuntui melko normaalilta, ei mitään kovin normaalista poikkeavaa minulle, paitsi että olin pukeutunut noi 20 kiloa painavaan asuun”, morsian kommentoi.
”Olin onnekas, kun pystyin saamaan itseni pois hääpuvustani helposti”, hän lisäsi.
Christinan iloksi häiden valokuvaaja Lana Nimmons oli ikuistanut suloisen hetken morsiamen ja hänen pienokaisensa välillä. Christina lähetti kuvan Breastfeeding Mama Talk -Facebook-sivulle, missä se on kerännyt paljon tykkäyksiä.
Talk about feeding anytime & anywhere.
”That moment when you’re getting married and your baby gets hungry ;) feeling SO proud of myself! Fighting that good fight! ❤️”Julkaissut Breastfeeding Mama Talk 21. kesäkuuta 2016
”Se hetki, kun olet menossa naimisiin ja vauvallasi on nälkä. Olen niin ylpeä itsestäni! Taistelen hyvää taistoa!”, Christina kirjoitti kuvatekstiksi.
TODAY:n mukaan morsian toivookin, että hänen jakamansa valokuva auttaisi tekemään julkisesta imettämisestä normaalia ja saisi naiset tuntemaan olonsa mukavaksi imettämsien suhteen jopa omien häidensä aikana.
Christinan kuva on inspiroinut myös muita äitejä, sillä hänen julkaisemansa kuvan alle kommenttiosioon on ilmestynyt useita kuvia muista äideistä imettämässä hääpuvuissaan – löydät kuvia selaamalla kommentteja täällä.
Christina kertoi olleensa ennen varovainen julkisilla paikoilla imettämisen suhteen ja paljasti alkuun olleensa hermostunut ja ujo.
”Sitten tajusin, että tyttäreni tarpeista huolehtiminen on paljon tärkeämpää kuin se, että mahdollisesti pahoittasin imettämisellä jonkun mielen”, hän sanoi.
Lähde: TODAY
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Tee näin ja sinun ei tarvitse käydä öisin pissalla
- Tämä mauste tekee kahvistasi paljon ravitsevamman – ja huikean makukokemuksen
- 7 syytä, miksi jokaisen pitäisi syödä banaani päivittäin
- 6 neuvoa trikoiden käyttöön yli 65-vuotiaille naisille – vältä kriittinen tyylimoka
- Ystäväni laittaa sitruunoita uuniin kerran viikossa – nerokas ja ihana kikka
- 20 asiaa, joita toimivassa parisuhteessa ei tapahdu
- Saatat olla tietämättäsi masentunut – 6 merkkiä, jotka viittaavat siihen
- Kestävässä avioliitossa tehdään vuosittain nämä 7 asiaa
- Näitä 8 asiaa kukaan vanhempi ei saisi kysyä aikuiselta lapseltaan – suora vaikutus suhteeseen
- Jos teette tämän asian heti häiden jälkeen, eroatte paljon todennäköisemmin
- 6 neuvoa trikoiden käyttöön yli 65-vuotiaille naisille – vältä kriittinen tyylimoka
- Näitä 8 asiaa kukaan vanhempi ei saisi kysyä aikuiselta lapseltaan – suora vaikutus suhteeseen
- Kahvinpurut voi hyödyntää tällä nerokkaalla tavalla uudelleen – vanhanajan niksi
- Laita sitruunankuoret kantapäihisi yön ajaksi: Lue millaiset vaikutukset sillä on
- Tämä on kehosi pahin bakteeripesäke – 18 kertaa enemmän pöpöjä kuin WC-istuimessa
- Näistä 9 merkistä tiedät, että oma äitisi on toksinen
- Synnytyksen aikana voi tulla sanottua hupaisia asioita – 14 koomista letkautusta
- Saatat olla tietämättäsi masentunut – 6 merkkiä, jotka viittaavat siihen
- Onko kasvoissasi tällainen jälki? Se merkitsee yleensä nestehukkaa
- Onko ihollasi tällaisia jälkiä? Olet silloin tehnyt paljon virheitä