Mitä tehdä, jos elää parisuhteessa, mutta joku toinen kiinnostaa liikaa?
Tämä voi olla todella suuri ongelma, jos parisuhteessa elävää kiinnostaakin joku toinen ihminen.
Jos tunnistat tästä itsesi, et ole ainoa. Independent -lehdessä kerrotaan tutkimuksesta, jonka mukaan 50 prosentilla parisuhteessa elävistä ihmisistä on ollut tunteita jotakin muuta kohtaan kuin kumppaniansa. Joka viides tunnusti olevansa rakastunut suhteensa ulkopuoliseen henkilöön. Sivustolla kerrotaan myös kuinka tällaisiin tilanteisiin kannattaa suhtautua.
Mieti miltä sinusta tuntuisi nykyisen suhteen jatkaminen
Jos mietit jotain toista, tarjoaisiko hän jotain, joka puuttuu sinun nykyisestä suhteestasi? Jos jotain puuttuu, siitä kannattaa keskustella puolisosi kanssa. Tässä vaiheessa ei kannata mainita siitä, että joku toinen tarjoaisi juuri sellaista. Ehkä puolisosi kanssa keskustelu auttaa ja asia korjaantuu sillä.
Älä mene paniikkiin
Ei kannata panikoida, jos ajattelet yhtäkkiä jotain toista ihmistä. Sellainen voi herättää hämmennystä, pelkoa ja huolta. Ennen kuin teet mitään dramaattista, kannattaa huomioida, että on ihan normaalia tuntea muiden ihmisten vetovoimaa, vaikka olisitkin toisen kanssa onnellisessa suhteessa jo valmiiksi. Pieni fantasia ei ole pahitteeksi, kunhan et ylitä sopivaa rajaa, jos haluat nykyisen suhteesi vielä jatkuvan.
Tunnista sopivat rajat
Voit haaveilla toisesta ihmisestä, mutta sinun pitää tietää missä menee raja. Parisuhteessa oleminen on myös sitä, että pitää osata hallita muiden vetovoimaa ja luoda sellaiset rajat, jotka eivät pilaa parisuhdettasi.
Toimi varoen
Jos päätät, että annat vetovoiman viedä sinut mukanaan, ole varovainen. Jos aloitat ihan pienellä flirttailulla, voi se lopulta johtaa jo sellaiseen flirttailuun, joka on sopimatonta. Silloin kannattaa lopettaa heti ennen kuin se menee liian pitkälle.
Eikö tämä ole ensimmäinen kerta
Onko sinulla ollut tällaisia tilanteita ennenkin? Silloin kannattaisi miettiä sille tarkempaa syytä. Ehkä sinulla on vaikeuksia kokea läheisyyttä. Syitä kannattaa miettiä.
Ole rehellinen
Se, että joku vetää sinua puoleensa, on aivan eri asia, kuin että et pistä sellaiselle vastaan. Ennen kuin teet mitään, puhu siitä kumppanisi kanssa. Kumppanin takana ei kannata tehdä mitään, vaan lopettaa suhde ennen kuin teet mitään.
Lähde: Independent
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- 5 asiaa, jotka moni puhdistaa edelleen väärin
- Yksi iltasatu, lasi vettä ja vielä yksi halaus… 15 vaihetta, jotka jokainen vanhempi tunnistaa
- 4 virhettä, jotka aiheuttavat kaksihaaraisia hiuksia
- Tutkimuksen mukaan sosiaalisesta mediasta voi olla hyötyä erityisesti naisille
- 5 syytä, joiden vuoksi myös onnellisessa parisuhteessa voidaan päätyä pettämään
- Viivytteletkö eropäätöstä lasten vuoksi? Tästä syystä ero voi olla lapsen kannalta paras vaihtoehto
- Vanhenemista ei voi estää, mutta näillä tavoilla voit hidastaa sitä
- Asia, josta ei kerrota edes omalle kumppanille – jopa 37 % myöntää salaavansa sen
- Sitruuna tukee hyvinvointia monella tavalla – 10 hyvää syytä syödä sitä viikottain
- 4 keinoa, joilla naiset saavat miehet toimimaan haluamallaan tavalla
- Mikä on seksikkäintä, mitä nainen voi pukea päälleen? Miehet vastasivat
- Miehet ovat tästä yllättävän yksimielisiä – nämä asiat saavat kiinnostuksen lopahtamaan
- Pettääkö kumppanisi? Näihin merkkeihin moni havahtuu aivan liian myöhään
- Tämä piirre vetää miehiä puoleensa kuin magneetti – ”seksikkäintä ikinä”
- 10 asiaa, joiden sanomista kannattaa harkita kahdesti parisuhteessa
- Kuivaatko pyykit sisällä? Tämä voi lisätä yllättävää terveysriskiä
- 10 taitoa, jotka jokaisen naisen pitäisi opetella – kuinka monta sinä jo osaat?
- Kuulutko keskivertoon? Vertaa seksikumppaniesi määrää tutkimustuloksiin
- Nämä kesäiset asiat kiihottavat yllättävän monia – märät vaatteet ovat vain yksi niistä
- Tarkista, ettet julkaise näitä tietoja sosiaalisessa mediassa