Jos hän tekee treffeillänne yhdenkin näistä viidestä, lähde karkuun

Monet tutustuvat toisiin ensin netin välityksellä ennen kuin he sopivat treffit fyysiseen maailmaan.
Vaikka tuntuisi siltä, että toisen tuntee hyvin jo netin perusteella, se ei ole välttämättä totta. Kun tapaa hänet oikeasti, voi tuntua siltä, että hän on täysin vieras ihminen. Nekin ovat sokkotreffit, vaikka olisi juteltu netin kautta jo usein ennen tapaamista. Tässä alla on viisi varoitusmerkkiä, joita pitää silmällä, kun tapaa jonkun ensimmäisen kerran. Jos hän tekee yhtäkään niistä, on syytä lopettaa treffit ja poistua paikalta.
1. Hän ei ole selkeästi päästänyt irti menneisyydestään.
Se ei ole hyvä merkki, jos hän puhuu treffeillään paljon menneisyydestään esimerkiksi lapsuudessa kokemistaan ongelmista. Tuo on todennäköisesti vain vuoren huippu ja saisit kuulla seuraavilla treffeillä paljon lisää hänen menneisyytensä ongelmista.
2. Hän on hieman liian innostunut sinusta.
Jos hän käyttäytyy siten, kuin olisit vastaus hänen rukouksiinsa, se on ensitreffeillä liikaa.
3. Hän on liian tunkeileva.
Se voi tuntua jopa ahdistavalta, jos hän olettaa heti alussa, että teillä on meneillään jo jotain vakavaa. Sellaisella tyypillä on taipumusta olla hiukan pakkomielteinen ja tukahduttaa suhde jo heti alkuunsa, joten ei kannata edes kokeilla aloittaa suhdetta.
4. Hän kohtelee tarjoilijoita huonosti.
Se on aika varmaa, että jos hän kohtelee treffeillänne muita esimerkiksi tarjoilijaa huonosti, hän tekee sitä jossakin vaiheessa myös sinulle.
5. Hänen arvonsa eivät ole selkeästi samanlaiset kuin sinulla.
Voit saada selville jo hänen esittämistään kysymyksistä, onko teillä samanlaiset elämänarvot ja suunnitelmat. Jos ei, niin suhde ei ehkä toimisi hyvin.
Lähde: Yourtango
Aloita sijoittaminen – eToro tarjoaa asiantuntijoiden alustan 0%:n palkkiokuluilla!
- eToron kautta sijoitat asiantuntijoiden kanssa.
- Ei piilokuluja – eTorossa jopa 0%:n palkkiokulut.
- eToro tarjoaa pääsyn 3 000:een eri omaisuuserään, kuten osakkeisiin, ETF:iin, indekseihin ja valuuttoihin.
- Tarkista, onko mies tulisesti rakastunut juuri sinuun
- Älä tee näitä 5 yleistä mokaa, joita useimmat tuoreet vaimot tekevät
- 4 parasta pukeutumisvinkkiä juhliin, jos olet yli 60-vuotias nainen
- Näiden 5 keinon avulla saat hänet rakastumaan itseesi vielä enemmän
- 7 varmaa tapaa olla pikkujoulujen huomiota herättävin nainen
- Nämä 10 ruokaa jokaisen yli kolmekymppisen pitäisi osata kokata
- 10 neuvoa, joiden avulla seksielämäsi pysyy hyvänä, kun olet täyttänyt 40 vuotta
- 20 nerokasta tapaa saada lisää energiaa, jos olet yli 40-vuotias
- Nämä 15 asiaa kaikkien yli nelikymppisten kannattaa elämässään tehdä – ennen kuin on liian myöhäistä
- Voiko järjestää treffit, jos molemmat ovat flunssassa? – 5 ideaa flunssatreffeille
- Nämä 5 tekijää vaikuttavat siihen, kuinka kauan laihtuminen kestää
- Tee nämä 7 asiaa, jos miehesi katselee muita naisia
- Oletko keski-ikäinen? Syö näitä 3 ruokaa, ja saat lisää elinvuosia
- Jos käytät puhelintasi näillä 8 tavalla, olet ahdistunut
- Näin saat miehen tekemään kotitöitä – 5 salaista vinkkiä
- Monen miehen käytös muuttuu, kun on oltu sänkyhommissa – 8 mahdollista syytä heidän käytökselleen
- 23 asiaa, jotka naisten tulisi tietää miehistä (mutta eivät tiedä)
- Nämä 13 asiaa tekevät sinusta viehättävämmän, vaikka heti – on tieteellisesti todistettuja
- Nämä 15 asiaa kaikkien yli nelikymppisten kannattaa elämässään tehdä – ennen kuin on liian myöhäistä