Asiantuntija kertoo: tämä yksi iskurepliikki toimii yksinkertaisesti aina
Saat vain yhden mahdollisuuden tehdä hyvän ensivaikutelman, joten iskurepliikki kannattaa valita huolella.
Monen mielestä on haastavaa päättää, mitä kiinnostavalle henkilölle kannattaisi heti ensi alkuun sanoa, että kiinnostuksesta tulisi molemminpuolista. Huonosti valittu avauslause saattaa pilata koko potentiaalisen suhteen syntymisen.
Moni on kaiken lisäksi pitkän pandemian vuoksi ruosteessa iskuyritysten suhteen, joten asiantuntijan neuvo tulee hyvään saumaan ajallisesti!
Parisuhde-ekspertti Beth Ribarsky sanookin, että moni ajattelee iskurepliikkien olevan aina mauttomia ja kliseisiä repliikkejä, joita pitäisi opetella ulkoa kauhea määrä. Ribarsky kuitenkin tarkentaa, että iskurepliikiksi voidaan oikeastaan laskea mitä vain, mikä auttaa avaamaan keskustelun.
Iskurepliikki voikin olla joko loistava, tai sitten mennä pahasti penkin alle. Asiantuntijat neuvovatkin, että repliikin kannattaa olla mahdollisimman suora. Tarkoitus on viestittää toiselle, että olet kiinnostunut hänestä ja haluat tutustua häneen paremmin.
On tärkeää tehdä omat aikeet heti selväksi, kuin kierrellä ja kaarella. Jos nimittäin kiertelemme liikaa, saattaa toinen pitää meitä vain ystävällisinä, eikä edes tajua, että olemme heistä kiinnostuneita.
Mikä siis on paras iskurepliikki ikinä? Yksinkertaisesti tämä: ”Näin sinut ja minun oli yksinkertaisesti pakko tulla luoksesi sanomaan hei”. Tätä voi tietty muokata omaan suuhun ja tilanteeseen sopivaksi.
Yksinkertaisuus ja suoruus on siis valttia!
Kokeile tätä repliikkiä, kun seuraavan kerran näet jonkun, joka kiinnostaa sinua.
Jaa artikkeli myös ystävillesi!
Lähde: Best Life / Kuva: Freestocks, Unsplash
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Eronneet kertoivat mitään kaunistelematta, miksi heidän avioliittonsa päättyi
- Nainen, tuskailetko ylähuulen karvojen kanssa? Näin pääset niistä eroon
- Jos mies ei halua seksiä, moni ajattelee heti pahinta – tässä todennäköisimmät syyt
- Puolet naisista lihoavat vaihdevuosien aikana – kiinnitä huomiota tähän
- 10 piirrettä, jotka tekevät yli 40-vuotiaasta miehestä erityisen viehättävän
- Kärsitkö nivelkivuista? Tämä ikivanha keino voi tuoda helpotusta
- Tämä helppo harjoitus voi alentaa verenpainetta jo yhden kerran jälkeen
- 4 tärkeää oivallusta, jotka tekevät elämästä entistä onnellisempaa iän myötä
- Tästä kaljamaha oikeasti johtuu – nimitys on hieman harhaanjohtava
- Tuntuuko, että työ vie kaikki voimasi? Syy ei välttämättä ole edes työssä
- Nainen, kasvaako leukaasi tai ylähuuleesi tummia karvoja? Taustalla voi olla jokin näistä syistä
- Jos tämä kipu herättää öisin, sairaus on voinut edetä jo pitkälle
- Hyväkin parisuhde joutuu koetukselle näiden tapojen vuoksi – 10 merkkiä epäkypsästä käytöksestä
- 4 merkkiä, jotka voivat viitata siihen, että saatat joskus pettää kumppaniasi
- Nämä piirteet nuoremmissa naisissa vetoavat vanhempiin miehiin
- 5 asiaa, joita lentoemännät eivät voi sietää – sorrutko itse johonkin näistä?
- 5 syytä, miksi seksi on parempaa viisikymppisenä kuin parikymppisenä
- Eikö paino tunnu millään laskevan? Tässä menee todennäköisesti pieleen
- Tuntuuko, että muut tuntevat miehestäsi aivan eri version kuin sinä? Tästä voi olla kyse
- Painonpudotukseen liittyy sitkeitä uskomuksia – näistä on aika luopua, jos haluat tuloksia