10-vuotias huomaa jalassaan erikoisen näppylän – kuolee sairaalassa 9 päivää myöhemmin
Huomista ei voi koskaan pitää itsestäänselvyytenä.
Jokainen meistä kuolee joskus, mutta toisille lähtö tulee aivan liian aikaisin. Kaikista päivistä kannattaa nauttia täysin siemauksin, sillä koskaan ei tiedä mitä huominen tuo tullessaan.
Keith Piercen perhe tietää tämän aivan liian hyvin. Neljännellä luokalla ollut Keith kävi koulua Montanassa, Yhdysvalloissa ja hän oli juuri täyttänyt 10 vuotta.
Kukaan ei olisi osannut arvata, että amerikkalaisen jalkapallopelin aikana Keith Piercen jalkaan ilmestynyt jälki tulisi viemään hänen henkensä muutamaa päivää myöhemmin.
Sad
Julkaissut Sepsis Alliance Tiistaina 14. lokakuuta 2014
Keithin jalkapallo-ottelu oli loppunut ja hänen vanhempana olivat huomanneet jalkaan ilmestyneen jäljen, joka oli lievästi turvonnut.
Daily Mail -uutisen mukaan vanhemmat veivät Keithin varmuuden vuoksi lääkäriin. Lääkärit tutkivat pojan, mutta eivät löytäneet mitään vaarallista, joten he lähettivät perheen kotiin.
2 years ago today this was the start of a major life change we never saw coming. Our little man taken away just 3 days…
Julkaissut Remembering Keith Pierce Maanantaina 10. lokakuuta 2016
Keith oli kuitenkin kaikkea muuta kuin terve. Hänen oireensa muuttuivat pahemmiksi ja vanhemmat veivät hänet toiseen sairaalaan. Keithin terveydentila oli vakava ja lääkärit joutuivat tekemään hänelle akuutin leikkauksen.
Oli kuitenkin myöhäistä. 10-vuotias poika ei enää koskaan herännyt.
Keithin perhe joutui tekemään hirvittävän päätöksen. He joutuivat hyväksymään ettei heidän poikansa tulisi koskaan palaamaan ja niinpä elintoimintoja ylläpitävän laitteen virta kytkettiin pois päältä.
NBC Montana -uutisen mukaan Keith oli menehtynyt hämähäkin puremaan, jonka hän oli saanut jalkapallo-ottelun aikana.
Violonistihämähäkin purema oli aiheuttanut pojalle vakavan verenmyrkytyksen.
Perheen hyvä ystävä, Alicia Clark, auttoi järjestämään varainkeruutapahtuman surunmurtaman Keithin perheen tukemiseksi.
”Emme olleet varmoja oliko heillä minkäänlaista terveysvakuutusta. Ja vaikka heillä olisi niin tällaiset tapaukset tuovat mukanaan muita kuluja – hautaus on kallista – joten päätin yrittää kerätä rahaa varainkeruutapahtuman avulla”, Clark kertoo ABC Fox Montana -uutisille.
Keith vietiin perheensä keskuudesta aivan liian aikaisin. Violonistihämähäkin purema voi olla tappava ja suurin osa tapauksista on vaikea tunnistaa ennen kuin on liian myöhäistä.
Katso video, jossa näytetään miltä eri hyönteislajien puremat näyttävät:
Lepää rauhassa, Keith Pierce.
Ulkomailla ollessa on aina riski saada sairauksia tai oireita, joita ei saisi Suomessa. Siksi riskeistä on hyvä olla tietoinen.
Auta meitä jakamaan tätä uutista, jotta kukaan muu ei joutuisi kokemaan Keithin kaltaista kohtaloa.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Kokeile tätä niksiä kainaloiden hikitahroihin – toimii kesät talvet
- 5 syytä, miksi punaviiniä pidetään muita alkoholijuomia terveellisempänä
- Raskaus tuo mukanaan myös yllättäviä etuja – tässä niistä kuusi
- Kannattaako seksiä harrastaa ensitreffeillä? Yksi perustelu saa monet muuttamaan mielensä
- Mitä miehet oikeasti arvostavat naisessa? Listalta puuttuu se, mitä moni pitää tärkeimpänä
- Jokaisen lomalaisen muistilista – älä tee tätä virhettä, jos haluat palautua
- Mitä seksifantasiasi kertoo sinusta? Asiantuntija avaa yleisimmät haaveet
- Aiotko pakata nämä kengät lomalle? Ne voivat johtaa jopa 2 500 euron sakkoon
- Otin käyttöön hotelleista tutun niksin – makuuhuone näyttää heti siistimmältä
- Lomalle lähdössä? Näitä vaatteita ei kannata pukea lentokoneeseen
- 6 juomaa, jotka voivat olla syynä siihen, ettei paino putoa
- Miehet, joilla on poikkeuksellisen hyvä vaimo, saavat kokea nämä 3 asiaa muita useammin
- Nainen, älä koskaan tee näitä 9 asiaa miehen takia
- Miten helppoa sinuun on rakastua? Katso, mitä horoskooppisi kertoo
- 11 piirrettä, jotka tekevät ihmisestä poikkeuksellisen vetovoimaisen
- Puolelta suomalaisista puuttuu tämä kotoaan – onko syynä tietämättömyys vai välinpitämättömyys?
- Pitkästä suhteesta eronneet huomasivat nämä 10 muutosta ennen eroa
- Moni vanhempi luulee tätä kiireisen arjen pelastajaksi – pienen lapsen äiti huomasi sen vain pahentavan ongelmia
- Kolesteroliarvot koholla? Näin saat arvot laskemaan jo muutamassa viikossa
- Tärkeä taito uhkaa jäädä nykyajan lapsilta oppimatta – tässä moni vanhempi tekee virheen