New York on kaupunki, joka saa lähes poikkeuksetta maininnan maailman suurenmoisimpien kaupunkien listalla. Sen mielenkiintoinen historia, ikoniset maamerkit ja lasiset pilvenpiirtäjät ovat tehneet siitä kenties maailman suosituimman matkakohteen, mutta lisäksi New Yorkilla on ollut enemmän vaikutusta maailmaan kuin moni arvaakaan.

Kaupunki on kautta aikain ollut kuin sulatusuuni, jossa erilaisista ideoista syntyy innovaatioita joko vahingossa tai tarkoituksella. Ei siis ole mitenkään yllättävää, että vuosien saatossa miljoonien ihmisten asuttamassa New Yorkissa on syntynyt valtava määrä erilaisia keksintöjä kaikilla elämän osa-alueilla. Tässä artikkelissa esittelemme niistä seitsemän.

1. Perunalastut

Sipsit ovat monen suurta herkkua, mutta oletko kuullut niiden syntytarinaa? Se sijoittuu New Yorkiin 1850-luvulle, jolloin muuan ravintoloitsija nimeltään George Crum kuuli kerran asiakkaansa valittavan ranskanperunoiden olevan liian paksuja. Tästä suivaantuneena Crum valmisti asiakkaalleen uuden satsin erittäin ohuiksi leikatuista perunoista, jotka hän paisti tieten tahtoen hiukan liian rapeiksi ja suolasi lopuksi ronskilla kädellä. Kokin hämmästykseksi asiakas ihastui oikopäätä perunoihin, ja näin syntyi konsepti nimeltä Saratoga Chips, joita myöhemmin alettiin kutsua yleisnimellä perunalastut.

Nykyään erilaisia perunalastuja on tarjolla kaiken muotoisina ja makuisina. Juusto, kermaviili ja sipuli, BBQ, paprika, chili, tryffeli ja monet muut maut löytyvät nykyään joka kaupan hyllyltä. Yli 150 vuotta sitten vahingossa syntyneistä sipseistä on tullut koko maailman rakastama herkku, joka on tullut jäädäkseen.

2. Slotit

Nykyään verkossa toimivat kasinot ovat pullollaan toinen toistaan upeampia ja hauskempia peliautomaatteja. Ei ole mitenkään epätavallista, että nykypäivän Online Casino pitää sisällään satoja videoslotteja, joista jokainen on varustetu uniikilla teemalla ja kekseliäillä toiminnoilla. Moni on kuitenkin varmasti nähnyt vähintäänkin kuvia vanhanajan peliautomaateista, joissa pelaajien täytyi vetää jäykkää kampea saadakseen rullat pyörimään, ja toivoa sitten kolmessa rullassa pyörivien symboleiden osuvan sopivaan asentoon samalle riville.

Kaikkien aikojen ensimmäisen peliautomaatin keksijänä pidetään Charles Feytä, mutta todellisuudessa Fey ammensi inspiraatiota Liberty Bell -pelikoneensa kehittämiseen jo aiemmin keksityltä laitteelta. Newyorkilainen yritys nimeltä Sittman and Pitt rakensi nimittäin vuonna 1891 peliautomaatin, joka muodostui viidestä kelasta ja 50 pelikortista. Alkuperäisessä pelissä tavoitteena oli muodostaa pokerikäsiä, kun taas Feyn peliautomaatissa siirryttiin hedelmäsymboleista muodostettaviin ketjuihin.

3. Vessapaperi

Harva meistä tulee pohtineeksi, mistä vessapaperi on saanut alkunsa. Kyseessä on kuitenkin arjen ehdoton apuväline. Ilman vessapaperia moni meistä olisi aivan pulassa. Vessapaperia tiedetään alkujaan käytetyn jo keskiaikaisessa Kiinassa, mutta nykyisessä muodossaan sen syntysijana pidetään New Yorkia. Vuonna 1883 newyorkilainen Seth Wheeler hankki itselleen WC-paperin ja paperitelineen patentit. Kesti kuitenkin vuosikymmeniä, ennen kuin vessapaperista tuli nykyisenkaltaista pehmeää ja valmiiksi arkeiksi leikattua paperia, jollaisena sen nykyään tunnemme.

Lähde: Pexels

4. Kaukosäädin

Kaikki ovat varmaankin kuulleet serbialaisamerikkalaisesta keksijästä nimeltään Nikola Tesla. Saavuttuaan Yhdysvaltoihin vuonna 1884 mies asettui asumaan New Yorkiin, jossa hän kehitti eräät maailman merkittävimmistä keksinnöistä. Nikola Tesla tunnetaan ehkä parhaiten nimeään kantavista sähköautoista, mutta kaikki eivät välttämättä tiedä, että Teslan ideat ovat mullistaneet maailmaa monella muullakin tavalla.

Yksi Teslan mullistavimmista keksinnöistä oli maailman ensimmäinen langaton kaukosäädin, jonka hän esitteli suurelle yleisölle Madison Square Gardenissa vuonna 1893. Tesla kehitti kaukosäätimen kauko-ohjatakseen vedessä liikkuva venettä. Sittemmin teknologia levisi myös muihin käyttötarkoituksiin, joista yleisimmin nykyään on käytössä televisiolla käytettävä kaukosäädin.

5. Luottokortit

Tiesitkö, että maailman ensimmäinen luottokortti kehitettiin New Yorkissa? Vuonna 1946 Brooklynissä asuva pankkiiri nimeltä John Biggins kehitti niin kutsutun “Charg-It” -kortin, jonka kautta tehdyt ostokset veloitettiin Bigginsin pankilta, joka peri myöhemmin maksut takaisin asiakkaalta. Muutamia vuosia myöhemmin New Yorkissa syntyi vielä tänäkin päivänä monen lompakosta löytyvä Diners Club -kortti, josta niin kutsutun “muovirahan” katsotaan saaneen alkunsa.

6. Pehmonallet

Vuonna 1902 Yhdysvaltain presidenttinä toiminut Theodore ”Teddy” Roosevelt kieltäytyi metsästysretkellään ampumasta loukkaantunutta mustakarhua. Tarina levisi halki maan ja kantautui myös New Yorkin Brooklynissä karkkikauppaa pitäneen pariskunnan korviin. Rose ja Morris Michtom keksivät uutisen innoittamana ommella pehmonallen näyteikkunan koristeeksi ja kutsua sitä ”teddykarhuksi” kunnianosoituksena amerikkalaispresidentille. Lelu sai osakseen valtavasti huomiota, josta puolestaan seurasi, että Michtomin pariskunta päätti lopettaa karkkikauppatoiminnan ja siirtyä valmistamaan pehmonalleja täyspäiväisesti. Vielä tänäkin päivänä hellyttävä nalle on yksi suosituimmista pehmoleluista. 

Lähde: Pixabay

7. Hot dogit

Hot dogeja ja hampurilaisia pidetään suorastaan amerikkalaisina kansallisruokina, vaikka nykyään niiden suosio on maailmanlaajuista. Varmuudella tiedetään, että ainakin hot dogien syntysija on New York. 150 vuotta sitten Coney Islandilla asunut Saksasta siirtolaisena tullut leipuri nimeltä Charles Feltman keksi tarjoilla kuumia makkaroita leivän sisään käärittynä kymmenen sentin kappalehintaan. Ei kestänyt kauaakaan, että hot dogeja himoitsevien ihmisten muodostamat jonot kiersivät korttelia ympäri. Feltmanille keksintö oli todellinen onnenpotku, sillä sen avulla mies vaurastui ja loi valtavan hotelli- ja ravintolaimperiumin alueelle. Feltman ja kaikki yllämainitut keksijät edustavat vain muutamia esimerkkejä siitä, kuinka New Yorkin kaltaisessa kaupungissa kuka tahansa voi olla oman onnensa seppä.

Kommentit

Kommenttia