Kuka tahansa voi myöhästyä joskus, mutta jos olet se, joka on aina vähintään viisi minuuttia myöhässä, saattavat ystäväsi todella turhautua sinuun.

Tieteellisen tutkimuksen mukaan krooninen myöhästely voi olla yhteydessä ihmisen persoonallisuuteen, kertoo Science Alert.

Yksi selkeimmistä ja yleisimmistä syistä myöhästelyyn on se, että ihmiset eivät yksinkertaisesti osaa arvioida, kuinka paljon aikaa johonkin tiettyyn asiaan kuluu. Tutkimusten mukaan myöhästelevät ihmiset aliarvioivat 40 prosentilla sen, kuinka paljon heidän olisi varattava aikaa kulloiseenkin tehtävään.

Kaksi persoonallisuustyyppiä

Toinen selitys krooniselle myöhästelylle on se, että tällaiset ihmiset ovat usein monisuorittajia eli he tekevät samaan aikaan monia asioita. Monisuorittajien on vaikeampi olla tietoisia tekemisistään tai ajan kulusta.

Tutkijoille on myös selvinnyt, että tietynlaiset persoonallisuustyypit ovat todennäköisemmin myöhässä. Heidän mukaansa on olemassa kahdenlaista ihmistyyppiä, A ja B. A-tyypin ihmiset ovat hermostuneita ja suorituskeskeisiä, minkä takia he ovat yleensä myös täsmällisiä. Sen sijaan B-tyypin ihmiset ovat rennompia, mutta myös useammin myöhässä.

Erilainen aikakäsitys

Yllättävää kyllä, nämä persoonallisuustyypit vaikuttivat myös tuntevan ajan kulun eri tavoin. Tutkimuksista on selvinnyt, että A-tyypillä minuutti kestää vain 58 sekuntia, mutta B-tyypillä minuutti kuluu 77 sekunnissa. Tämäkin voi selittää, miksi jälkimmäiset personaallisuustyypit ovat aina myöhässä.

Persoonallisuuttaan on vaikea muuttaa, joten myöhästelylleen ei valitettavasti juuri voi mitään. Tällaiset ihmiset voivat kuitenkin hyväksyä ongelmansa ja sen, että toisinaan heidän on tehtävä normaalia enemmän töitä sen eteen, että olisivat ajoissa.

Lähde: Science Alert