Miehellä voi toki olla kaikenlaisia tekosyitä, mutta seuraavat kolme syytä ovat kaikkein yleisimmät oikeat syyt.

Ei ole olemassa paljon parempaa tunnetta kuin se, että tapaat upean miehen, jonka kanssa kemia toimii, juttu luistaa ja aika kiitää ohi sekunneissa. Muistat varmaan sen huumaavan tunteen, joka tuollaisina hetkinä syntyy.

Ikävä kyllä on aivan yhtä kamalaa, kun kyseinen mies menettääkin kiinnostuksensa, etkä enää kuule hänestä, eikä hän selvästikään halua jatkaa deittailua kanssasi.

Pahinta on, jos sinulla ei ole pienintäkään aavistusta, miksi miestä ei enää yhtäkkiä kiinnostakaan. Usein mies saattaa vielä keksiä kaikenlaisia tekosyitä, jos haluaa livahtaa tilanteesta pienellä vaivalla.

Seuraavat ovat kuitenkin kolme yleisintä syytä siihen, miksi miehen kiinnostus lopahtaa.

  1. Miehestä tuntuu, että hän ei riitä
    Jos miehestä tuntuu, että sinä vain valitat kaikesta mitä hän tekee, eikä hän kykene tekemään sinua tyytyväiseksi, saati, onnelliseksi, näkee hän usein parhaana vaihtoehtona vain poistua takavasemmalle. Sinusta saattaa tuntua, että yrität vain kommunikoida, mutta pidä huoli siitä, että kerrot miehelle myös positiivisia asioita ja kerrot, kuinka hyväksi hän olosi tekee.

  2. Hän ei osaa olla oma itsensä
    Jos miehellä on tunne, että hän ei uskalla tai osaa olla täysin oma itsensä kanssasi, hän todennäköisesti liukenee vähin äänin paikalta. Jos mies ei esimerkiksi näyttää sinulle tunteitaan tai haavoittuvaisuuttaan, koska olet hänestä tuomitseva tai sinulla on aivan liian epärealistiset odotukset hänen suhteensa, ei hänestä ole kovin houkuttelevaa tuhlata aikaansa kanssasi. Anna miehelle siis tilaa olla oma itsensä ja näyttää sinulle myös heikkoutensa.

  3. Hänellä on elämässään muuta
    Tämä vaikuttaa naisista usein tekosyyltä ja sitä se usein onkin, mutta monen miehen aivot toimivat myös oikeasti niin, että jos jokin tärkeä ja kiireellinen asia tapahtuu heidän elämässään, heidän on pakko keskittyä hetkellisesti tähän asiaan. Tällainen asia voisi vaikkapa olla vanhemman sairastuminen tai hautajaisten järjestäminen. Jos tilanne oikeasti on tämä, sinun kannattaa antaa hänelle tilaa, mutta kertoa, että olet hänen tukenaan, jos hän tarvitsee sinua. Älä missään nimessä laita häntä valitsemaan sinun ja kiireellisen asian väliltä, sillä vaikka hän valitsisikin sinut, se aiheuttaa suhteessa ongelmia myöhemmin.

    Jaa artikkeli myös ystävillesi!

    Lähde: Your Tango