Kissaihmiset, koiraihmiset, lintujen ja matelijoiden ystävät. Jokainen taatusti tuntee jonkun näistä tyypeistä, tai olet itse sellainen! Suurella osalla meistä on jokin lemmikki.

Tiesitkö, että minkä lemmikin omistat, kertoo sinun ja persoonastasi yllättävän paljon. On myös tehty paljon tutkimuksia siitä, mitkä ominaisuudet tekevät ”koiraihmisen” ja mikä ero heissä on ”kissaihmisiin”.

Portrait eines Golden Retriever Hundes

Koiraihminen

Koirat ovat yksi suosituimmista lemmikeistä ja moni mieltääkin koiran perheenjäseneksi.

Texasin yliopiston tekemässä tutkimuksessa todettiin, että ihmiset, jotka määrittelevät itsensä koiraihmisiksi, ovat yleensä ekstrovertteja, miellyttävämpiä ja tunnollisempia kuin kissaihmiset. Todettiin jopa, että koiraihmisten seura koettiin hauskemmaksi verrattuna kaikkiin muihin lemmikinomistajiin.

Tutkijat uskovat, että koiraihmiset mielletään tälläisiksi, koska he haluavat seuraa ja koiran kautta he voivat helpommin puhua muille ihmisille ja heitä on helpompi lähetyä.

Kissaihminen

Kissat ovat myös vallanneet paikkansa ihmisten sydämessä ja kissa on myös koiran tapaan hyvin suosittu lemmikki. Teksasin yliopiston tutkimuksessa todettiin, että kissaihmiset ovat koiraihmisiin verrattuna paljon luovempia ja seikkailunhaluisia. Lapsen vanhempana kissaihminen on yleensä neuroottisempi ja saattaa kokea ahdistusta helpommin.

Kissaihminen koetaan myös muista lemmikin omistajista luotetuimmaksi ja emotionaalisesti herkemmäksi, ja he ovatkin hyviä kuuntelijoita.

Kuva: Pixabay

Matelijoiden ystävät

Matelijoiden omistajat osoittautuvat yllättäen itsenäisimmiksi kaikista lemmikkien omistajista. Koska useimpia matelijoita on vaikea halata, tämä itsenäisyys on todennäköisesti hyvä asia. Kissa- ja koiraihmiset vaativat paljon enemmän huomiota kuin keskimääräinen matelijan omistaja. Valitettavasti matelijoiden omistajat kokevat mielen apeutta eniten verrattuna muihin lemmikin omistajiin.

Kuva: Pixabay

Lintujen ystävät

Hieman oudompi kuin keskimäärin…? No, linnuista pitävät ihmiset koetaan erilaisimpina, kuin koira- ja kissaihmiset. Lintujen omistajien uskotaan olevan sosiaalisemmin taitavampia ja ilmeikkäämpiä kuin muut lemmikin omistajat. Erityisesti naispuolisilla linnun omistajilla on hallitseva asema.

Lemmikin valinta

American Kennel Clubin tiedottaja, Lisa Peterson sanoi tunnustavansa jonkinlaisen totuuden tällaisessa lauseessa: ”Meillä on taipumus valita lemmikkejä, jotka heijastavat omaa persoonallisuuttamme.”

Ihmiset mieltyvät lemmikkeihin, jotka sopivat heidän elämäntapaansa, persoonallisuuteensa ja haluamiinsa asioihin. Menevät ja energiset ihmiset valitsevat eläimen, joka on valmis tällaiseen päivittäiseen toimintaan ja mukautumaan heidän tapoihinsa. Koira, varsinkin isompi koira, sopii heille hyvin. Ihmiset, jotka rakastavat jäädä kotiin, valitsevat eläimen, joka rakastaa tehdä samoin. He tavallisesti valitsevat pienen koiran, kissan tai jonkin muun vähemmän energisen eläimen.

Alitajuisesti ihmiset valitsevat usein eläimen, joka heidän mielestään näyttää viestin muulle maailmalle. Monet edellä mainituista tutkimuksista havaitsivat myös merkittäviä yhtäläisyyksiä omistajien ja heidän lemmikkiensä persoonallisuuksien välillä. Nämä yhtäläisyydet jopa lisääntyivät ajan myötä, mikä osoittaa, että omistajat ja heidän lemmikkinsä kasvavat vielä enemmän vastaamaan toistensa tarpeita ja persoonallisuutta. Henkilön lemmikki on perheenjäsen ja heijastus hänestä itsestään.

Tuftsin eläinkeskuksen johtaja Andrew Rowan toteaa, että ”ei ole epäilystäkään siitä, että lemmikkieläimet kuvastavat jotain siitä, mistä ihmiset pitävät. Lemmikkien kautta ihmiset ilmaisevat itsestään. ”

Jaa eläinrakkaille ystäville!

Lähde: One Green Planet