Ihotautilääkärit nostivat esiin tapoja, jotka voivat aiheuttaa ryppyjä.

Vaikka kuinka tavoittelisi ikuista nuoruutta, ei ikääntymistä voi estää. Mutta sitä voi kuitenkin hidastaa noudattamalla terveellisiä elämäntapoja sekä suojaamalla kasvoja sekä ihoa, muistuttaa Popsugar.

Ryppyjen määrä lisääntyy ajan mittaan ja tietyt tekijät voivat johtaa siihen, että niitä on kasvoillasi enemmän. Jos tämä ei kuulosta mieluisalta, kannattaa kiinnittää huomiota tiettyihin tapoihin ja seikkoihin, jotka voivat edistää ryppyjen syntyä sen sijaan, että auttaisivat ihoa pysymään kiinteänä ja nuorekkaana.

Alle on listattu muutamia yllättäviä syitä, jotka voivat aiheuttaa ryppyjä – näin tiedät, mitä tapoja välttää.

Istut liikaa

Paikoillaan oleminen ei ole hyvästä ihollesi. Popsugarin mukaan American Medical Society for Sports Medicinen tutkimus osoitti, että 30 minuuttia kahdesti viikossa treenaavilla oli merkittävästi parempi ihon koostomus ja näkyvästi terveempi iho kuin heille, jotka eivät liikkuneet.

”Istuminen tietokoneen ääressä liian pitkään voi olla myös syypää, sillä siristely näytön edessä koko päivän voi aiheuttaa uurteita kulmakarvojen väliin”, Lääkärit-ohjelman yksi juontajista, ihotautilääkäri Sonia Batra kertoi.

Tämän lisäksi puhelimen tai tabletin näytön tuijottaminen tiheään voi aiheuttaa vaakasuoraan kulkevia ryppyjä kaulaan, mitä kutsutaan myös tech neck -nimellä.

Peset kasvojasi liikaa

Kasvoja ei kannata pestä liian usein ja liian aggressiivisesti, koska iholla on luonnollisia öljyjä, jotka suojaavat sitä ja pitävät sen kosteutettuna.

”Kun iho on todella kuiva, lohkeileva ja halkeileva, voi se myös tulehtua”, Batra selitti.

”Vältä karkeita saippuoita ja puhdistusaineita, älä tee kuorintoja liian innokkaasti ja käytä haaleaa vettä – kuuma vesi voi olla todella kuivattavaa. Todella kuiva iho myös korostaa ryppyjä”, ihotautilääkäri lisäsi.

Et käytä aurinkolaseja

Muistaa käyttää aurinkolasejasi, jos haluat pitää rypyt loitolla pidempään.

”Aurinkolasien käyttö estää siristelyä, mikä voi auttaa välttymään silmien ympärille ja kulmien väliin ilmestyvistä harakanvarpaista”, Batra sanoi.

UV-filtterilliset aurinkolasit estävät haitallisia säteitä myös vahingoittamasta silmiä ympäröivää ihoa.

”Sama pätee tavallisiin silmälaseihin – käytä niitä”, Batra painotti.

Ilmeilet oudosti

Vaikka tekemäsi oudot ilmeet voivat olla hauskoja, tekemällä niitä liikaa saat ilon lisäksi aikaan ryppyjä – itsellesi.

”Äitisi oli oikeassa – tee hassuja ilmeitä tarpeeksi ja kasvosi jäävät sellaiseksi. Toistuvat kasvojen liikkeet, kuten hymyileminen, kulmien kurtistelu ja kulmakarvojen nostaminen voivat aiheuttaa uurteita ihoon, mitkä syventyvät ja muuttuvat pysyvämmäksi ikääntyessäsi ja ihon menettäessä elastisuuttaan”, Batra sanoi.

Juot pillillä

Riittävä nesteytys on tärkeää sekä koko kropan että ihon kannalta, mutta luovu pilleistä.

”Aivan kuin kurtistelu aiheuttaa ryppyjä, myös toistuva pillillä juominen saa ihmiset laittamaan huuliaan yhteen ja ajan mittaan tämä aiheuttaa ryppyjä”, ihotautilääkäri Debra Jaliman kertoi.

”Tämä toistuva lihasliike pillillä juodessa aiheuttaa ryppyjä suun ympärille. Ne voivat olla todella syviä ja vanhentaa kasvoja suunnattomasti”, hän jatkoi.

Jätä siis pillit pois ja juo suoraan pullosta tai tölkistä tai kaada juomasi lasiin.

Nämä viisi tapaa eivät suinkaan ole ainoita, jotka voivat vaikuttaa ryppyjen muodostumiseen. Voit lukea aiemmin julkaistun artikkelin tavoista, jotka aiheuttavat ennenaikaisia ryppyjä, täällä.

Lähde: Popsugar