Rentoutumiselle kannattaa suunnitella ajankohta etukäteen.

Kun haluat rentoutua, kannattaa sille suunnitella ja aikatauluttaa etukäteen jokin ajankohta. Brittilehti Metron mukaan tutkimus on selvittänyt, että tällainen toimintatapa rentouttaa enemmän ja parantaa paremmin tuottavaisuutta kuin jos rentoutuisit ja pitäisit tauon milloin huvittaa.

Columbia Business Schoolin tutkijat pyysivät tutkimukseen osallistuneita joko vaihtelemaan kahden ongelmanratkaisutehtävän välillä tai keksimään luovia vastauksia abstrakteihin kysymyksiin. Metron mukaan kumpaakin vaihtoehtoa varten joillekin osallistujista annettiin asetetut aikataulut, joiden aikana toteuttaa tehtäväänsä, kun taas osa sai tehdä sen mukaan, kun heitä itseä huvitti.

Organizational Behavior and Human Decision Processes -journalissa julkaistutta tutkimuksessa selvisi, että kummassakin tilanteessa ne osallistujat, joille oli annettu tietyt aikataulut työskentelylle ja rentoutumiselle, olivat tehokkaampia, menestyneempiä ja rentoutuneempia kuin ne, jotka vaihtelivat työskentelyn ja rentoutumisen väillä ilman sääntöjä tai ohjeita.

Metron mukaan ilman asetettuja taukoja ihmiset todennäköisemmin jäivät kiinni toistuviin ajatusmalleihin ja eivät onnistuneet keksimään uusia ideoita. Nämä osallistujat joutuivat umpikujaan ymmärtämättä sitä, eivätkä huomanneet, milloin olisi ollut aika siirtyä eteenpäin.

Töiden ja rentoutumisen välillä vaihteleminen säännöllisesti mahdollistaa Metron mukaan reset-napin painamisen ja näin antaa sinun tulla luovemmaksi prosessissa. Tutkijat totesivat, että paras tapa maksimoida tuottavaisuus onkin aikatauluttaa taukoja ja rentoutumista osaksi omaa rutiinia ja asettaa taukoja säännöllisin väliajoin, mitkä käyttää töihin liittymättömiin tehtäviin.

Tutkijoiden mukaan työpäivän aikana ei pitäisi myös koskaan jättää lounastaukoa väliin ja olla tuntematta huonoa omatuntoa taukojen pitämisestä ylipäänsä, sillä taukojen pitäminen voi ollakin parasta käyttöä ajallesi.

Voit lukea lisää tutkimuksesta täällä.

Lähde: Metro