Vankeudessa syntynyt leijona sai kokea ruohon ja maan ensimmäisen kerran 13-vuotiaana.

Brasilialainen eläinten suojelujärjestö on julkaissut uudelleen vuonna 2006 kuvattua videomateriaalia Will-leijonasta, joka 13-vuotiaana pääsi ensimmäistä kertaa tuntemaan ruohon ja maan tassujensa alla. Vankeudessa syntynyt leijona pelastettiin brasilialaisesta sirkuksesta.

Videolla Will muun muassa venyttelee tassujaan ja kuopii maata kokiessaan luonnollisen maan ensimmäisen kerran. Valitettavasti Will menehtyi vuonna 2011, 18-vuotiaana saatuaan elää elämänsä viimeiset viisi vuotta edes hieman vapaampana Rancho dos Gnomos Sanctuaryn alueella.

Järjestö kirjoitti videon yhteydessä, että video on julkaistu nyt uudelleen, jotta sillä saataisiin paremmin ihmisten tietoisuuteen kampanja, jolla kerätää varoja eläinten turvapaikan siirtämiseksi kauemmas läheisestä kaupungista.

Lähde: Telegraph