Vesikupin pohjaan maalattu luu kiinnosti kovin koiraa.

Luultavasti jokainen koira pitää luiden järsimisestä ja monelle se voi olla jopa lempipuuhaa. Suloiselle Quick-nimiselle koiralle tuli kuitenkin hämmentävä pulma eteen maalatun luun takia.

Quickin omistaja Silke Caproens on kuvannut lyhyen videon koirastaan, kun se kovasti koettaa saada vesikupin pohjaan maalatun mustan luun itselleen ymmärtämättä, että luu ei ole oikea.

Koira koettaa napata luun ensin suullaan ja sitten hetken aikaa tuijottelee vettä hämmentyneenä ennen kuin jatkaa yrityksiään saada luu pois vedestä niin suunsa kuin tassunsa avulla, veden vain loiskuessa lattialle.

Caproens jakoi videon omalla Facebook-sivullaan, mistä se on lähtenyt leviämään muualle, kuten esimerkiksi The LAD Bible -sivulle sekä myös Twitterissä. Voit katsoa hauskan videon alta:

Dog Keeps Trying To Bite Bone In BowlHe just wants the bone at the bottom of his bowl

Julkaissut The LAD Bible 15. marraskuuta 2016

Lähde: Daily Mail