Poikaystävä ajatteli tyttöystävän yllättyvän iloisesti, mutta toisin kävi.

Joseph Ann -niminen YouTube-käyttäjä julkaisi kesäkuun alussa videon, jolla hän kosii tyttöystäväänsä. Netissä kosinta on julistettu jo maailman huonoimmaksi; poikaystävä oli piilottanut McDonald’sin kanahampurilaisen päälle sormuksen eikä tyttöystävä juuri ilahtunut kosintatavasta take away -luukun kohdalla.

”Tapasin tyttöystäväni kaksi vuotta sitten. En ole koskaan ollut hyvä suunnittelemaan etukäteen, joten päädyimme ensitreffien päätteeksi tähän McDonald’s-ravintolaan”, Ann kirjoittaa videon kuvauksessa.

”Tyttöystäväni vitsaili, kuinka kymmenen vuotta myöhemmin minä luultavasti kosin häntä kananugettilaatikon avulla, joten ajattelin hänen ilahtuvan, kun yllätän hänet tällä tavoin”, hän jatkaa.

”Hän ei kuitenkaan arvostanut tätä, kuten olin ajatellut. Sovimme, että odotamme pidempään ennen kuin menemme kihloihin”, Ann kertoo kosinnastaan.