Suosittu bändi jakoi videon Flean ja gorillan musiikkihetkestä.

Koko on yksi maailman tunnetuimmista, ellei jopa tunnetuin gorilla. 1970-luvun alussa syntynyt gorilla asustaa Woodsidessa, Kaliforniassa sijaitsevan The Gorilla Foundation -järjestön valvovien silmien alla.

Koko on ollut otsikoissa elämänsä aikana eri syistä, kuten sen taidoista oppia viittomakieltä sekä gorillan lemmikkikissojen ansiosta. Tällä kertaa Koko on otsikoissa, koska se on saanut oppitunnin Red Hot Chili Peppersin (RHCP) basisti Flealta.

Flea vieraili The Gorilla Foundationin pakeilla ja tapasi myös Kokon, joka sai tutkailla Flean soitinta. RHCP:n YouTube-kanavalla on sittemmin julkaistu kohtaamisesta video, jolla Koko näppäilee bassoa.

”Tämä on mahtavian asia, joka voi koskaan tapahtua. Tämä on päivä, jota en koskaan unohda”, Flea sanoo videolla gorillan tutkaillessa bassoa hänen vieressään.

Flea on omalla Instagram-sivullaan julkaissut myös muutaman kuvan vierailustaan.

Voit katsoa RHCP:n julkaiseman videon jutun yltä ja perehtyä lisää Kokoon ja auttaa tukemaan The Gorilla Foundationin toimintaa täällä.

Lähde: Mashable