Paljon konflikteja sisältävässä kotiympäristössä kasvainella lapsilla voi myöhemmällä iällä olla vaikeuksia ihmissuhdeasioissa.

Jatkuvasti riitelevät vanhemmat voivat olla haitaksi lapsille, sillä riitaisassa ympäristössä kasvaminen voi muuttaa lasten aivoja. Tutkimuksen mukaan tällaisessa kodissa kasvaneet lapset käsittelevät tunteita eri tavoin ja voivat kohdata suurempia sosiaalisia haasteita kuin lapset, jotka kasvoivat vähemmän riitelevien vanhempien kanssa.

Tutkijat ensin määrittelivät perheiden kotiympäristön joko paljon tai vähän konflikteja sisältäväksi pohjautuen äitien täyttämiin kyselyihin. Sen jälkeen tutkijat mittasivat lasten aivojen toimintoja EEG:llä samalla, kun lapset katsoivat valokuvia pareiskunnista vihaisissa, onnellisissa ja neutraaleissa asennoissa.

Paljon konflikteja sisältävässä kotiympäristössä kasvaneiden lasten aivoissa tapahtui reaktioita paljon enemmän vihaisten parien kuvia katsottaessa kuin vähän konflikteja sisältävässä kotiympäristössä kasvaneilla lapsilla. Tutkimusta tehneen Alice Schermerhornin mukaan se voi johtua siitä, että tilanne tuntui tutulta siihen verrattuna, kun vanhemmat riitelevät kotona.

”He tarkkailevat kotona samalla tavalla kuin he katsovat vihaisia kasvoja tutkimustilanteessa”, Schermerhorn sanoi tiedotteessa.

Vastaavia reaktioita aivoissa tapahtui jatkuvasti riitelevien vanhempien lapsissa, kun he näkivät onnellisia kasvoja, mutta heitä oli pyydetty tunnistamaan vihaisia kasvoja.

”Tämä mallin mukaan paljon konflikteja sisältävissä kodeissa kasvavat lapset käsittelevät ihmisten välisiä tunteita, oli se sitten vihaa tai onnellisuutta, eri tavoin kuin vähän riitelevien vanhempien lapset opettamalla aivonsa valppaiksi”, Schermerhorn totesi tutkimuksessa.

Tämä valppaus voi johtaa tutkijoiden mukaan vaikeuksiin sosiaalisissa ihmissuhteissa. Tutkijat kuitenkin kertoivat, että aihetta täytyy tutkia lisää.

Lähde: Good Housekeeping