Vielä muutama vuosi sitten häähashtagit olivat outo käsite, nyt ne ovat yleistymässä.

Sosiaalinen media on iso osa monien elämää nykyisin ja se alkaa näkyä myös häissä. TheKnot.com:n ja Mashablen tekemän kyselyn mukaan 55 prosenttia pareista käytti hashtagia häissään kuluvan vuoden aikana.

Määrä on kasvanut suuresti, sillä Women’s Healthin mukaan vielä vuonna 2012 vain yhdeksän prosentilla pareista oli häähashtag.

”Tämä on sukupolvi, jossa yksi kolmesta julkaisi sosiaalisessa mediassa olevansa avioliitossa tai kihloissa parin tunnin sisään siitä, kun se tapahtui”, The Knotin päätoimittaja Rebecca Dolgin kommentoi.

Käytännössä häähashtageilla rohkaistaan vieraita julkaisemaan Facebookissa, Instagramissa ja Twitterissä kuvia tai muuta materiaalia häistä parin itsensä valitsemaa ja vierailleen kertomaa hashtagia käyttäen. Hashtag voi olla esimerkiksi parin nimet sellaisenaan tai yhdistelmänä (kuten #Brangelina, jota Brad Pitt ja Angelina Jolie olisivat voineet käyttää häissään) tai jotain muuta, millä pari on halunnut koota yhden tietyn hashtagin alle julkaisuja häistään.

Women’s Healthin mukaan häähashtag, kuten muutkin perineet ja niiden noudattaminen, on täysin kiinni parista itsestään. Osa voikin kokea oman hashtagin tarpeettomaksi, mutta osa taas voi nähdä sen hauskana, interaktiivisena kokemuksena vieraille, jotka saattaisivat muutenkin twiitata tai julkaista kuvia häistä.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että pari haluaisi vieraidensa olevan liimattuja puhelimiinsa koko juhlan ajan. Kannattaa myös muistaa, ettei morsiamesta ole soveliasta julkaista kuvia hääpuvussaan sosiaalisessa mediassa ennen kuin pari on virallisesti vihitty.

Lähde: Women’s Health