Esimerkiksi sosiaalinen media ja kiire voivat vaikuttaa siihen, että olo tuntuu yksinäiseltä, mutta uuden tutkimuksen mukaan osasyy on myös omissa geeneissä.

Neuropsychopharmacology-journalissa julkaistun tutkimuksen mukaan yksinäisyys voi periytyä ja taipumus tuntea olonsa yksinäiseksi kulkee suvussa. Eli jos vanhemapsi ovat tuntevat itsensä yksinäiseksi, tunnet sinä todennäköisemmin samoin.

Metron mukaan vaikka yksinäisyyden periytyminen ei ole mukava uutinen, tuore tutkimus löysi kuitenkin myös jotain positiivista, sillä se osoitti, että geenien vaikutus yksinäisyyteen ei ole niin vahva kuin aiemmat tutkimukset ovat väittäneet. Taipumus yksinäisyyteen on vain 14-27 prosenttisesti geneettistä.

Yksinäisyys voi siis periytyä ja osa tuntee olonsa todennäköisemmin yksinäiseksi kuin muut. Metron mukaan on kuitenkin toivoa, sillä on monia muitakin vaikuttavia tekijöitä ja tilannetta voi koettaa korjata monin tavoin.

Voit lukea lisää tutkimuksesta täältä.

Lähde: Metro