Tutkijat selvittivät ajan minuutilleen.

Tuntuuko sinusta iltapäivisin joskus siltä, että olisi pakko saada jotain suolaista tai makeaa? Et ole ainoa, sillä brittiläisen tutkimuksen mukaan ihmiset ajautuvat sivuraiteille terveellisestä ruokavaliosuunnitelmastaan kello 16:12.

OnePoll-niminen tutkimusryhmä sai tuloksen tekemällä kyselen 1 000 miehelle ja naiselle heidän ruokailutottumuksistaan. Tulosten mukaan 45 prosenttia osallistujista kertoi, että iltapäivän napostelu oli päätapa, millä he rikkoivat uudenvuoden laihdutuslupauksiaan.

Tutkijat pyysivät osallistujia valitsemaan tarkan ajan heidän sortumiselleen kello 16 ja 23 väliltä. Keskimäärin valittu aika oli 16:12.

”Se on ymmärrettävää. Iltapäivällä verensokerit voivat laskea, koska siitä on kulunut jo aikaa, kun olet viimeksi syönyt”, kertoo tohtori ja ravitsemusterapeutti Lisa Young.

Iltapäivän naposteluhimoja voi koettaa hillitä kahdella tavalla. Ensimmäinen on se, että kello 15-16 syö kevyen, 150-200 kalorin välipalan, jotta ei ole nääntymässä nälkään, kun paha paikka iskee kello 16 jälkeen.

Young suosittelee syömään jotain, missä on sekä kuitua että proteiinia. Se on yhdistelmä, joka pitää kylläisenä pidempään.

Toinen tapa on harkita treenaamista töiden jälkeen.

”Kun tiedät, että teet jotain positiivista töiden jälkeen, kuten hyppäät juoksumatolle, voi se helpottaa pysymään terveellisissä elämäntapa-ajatuksissa aiemmin päivällä ja auttaa vastustamaan herkkujen kutsun”, Young sanoo.

Vaikka treeni olisi vain lyhytkestoinen, voi siitäkin olla jo apua vastustamaan napostelun himoa.

Lähde: Women’s Health