Tutkijan mukaan alustavat löydökset kertovat, että äidin raskauden aikainen ruokavalio voi vaikuttaa lasten aivoihin ja verisuonten terveyteen.

Tutkimuksen mukaan odottavan äidin syömistottumukset voivat vaikuttaa mahdollisuuksiin, kehittyykö syntymättömälle lapselle Alzheimerin tauti. Tutkijat saivat selville, että paljon rasvaa sisältävillä ruoilla ruokittujen hiirten poikaset kokivat aikuisina todennäköisemmin heikentynyttä verenkiertoa aivoihin, joka on Alzheimerin tautiin liittyvä ominaisuus.

Kun hiirten poikasia ruokittiin myös paljon rasvaa sisältävillä ruoilla, niiden aivot eivät pystyneet hävittämään haitallista amyloidia, jota kerääntyy tahmeiksi kiemuroiksi Alzheimerin tautia sairastavien aivoissa. Vaikka lisää tutkimuksia on tehtävä, tutkijat uskovat, että heidän tuoreessa tutkimuksessa voi olla tärkeitä viittauksia myös ihmisiin.

”Alustavat löydöksemme ehdottavat, että äidin raskauden aikaisella ruokavaliolla voi olla pitkäaikaisia vaikutuksia lasten aivoihin ja verisuonten terveyteen”, tutkimuksen päätutkija, lääkäri Cheryl Hawkes Southamptonin yliopistosta kertoi The Telegraphille.

”Meidän täytyy tehdä enemmän töitä ymmärtääksemme, miten löydöksemme kääntyvät ihmisten kohdalla, mutta olemme tienneet jo jonkin aikaa, että odottavien äitien terveyden suojeleminen voi alentaa terveysriskejä tulevien lasten kohdalla”, hän jatkoi.

Hawkesin mukaan seuraava askel on tutkia, miten tuoreet löydökset voivat liittyä Alzheimerin tautiin ihmisillä ja hän kertoo tutkijoiden toivovan, että tulokset voivat tarjota uuden ”johtolangan” tutkimuksille, joilla yritetään ymmärtää, miten tautia voidaan ehkäistä.

”On tärkeä muistaa, että tämä tutkimus tehtiin hiirillä, mutta nämä löydökset ovat lisä nykyisiin todisteisiin siitä, että riskiin sairastua Alzheimerin tautiin myöhemmällä iällä vaikuttaa aiemman elämämme terveys”, kommentoi tutkimusta lääkäri Eric Karran, joka johtaa tutkimuksen rahoittanutta tahoa.

”Tämä tutkimus menee askeleen pidemmälle ehdottaen, että se, mitä kohdussa tapahtuu, voi myös olla tärkeää. Olemme ilosia, että rahoitimme tämän tutkimuksen, joka toi uutta valoa Alzheimerin tautiin”, hän lisäsi.

Karran mukaan Alzheimerin tauti on monimutkainen tauti ja riskiin sairastua siihen vaikuttavat monet erilaiset geneettiset ja ympäristölliset tekijät.

”Näiden tekijöiden ymmärtämiseksi tehdyt tutkimukset voivat auttaa meitä ottamaan askelia taudin ehkäisemiseksi, mutta sillä välin, todisteet näyttävät, että voimme vähentää riskiä syömällä terveellisesti ja tasapainoisesti, kuntoilemalla säännöllisesti, olemalla tupakoimatta ja pitämällä verenpaineen ja painon aisoissa”, Karran totesi.

Lähde: The Telegraph