Hevosharrastuksella voi olla positiivisia vaikutuksia lapseen.

Ratsastus on suosittu harrastus Suomessa ja erään tutkimustuloksen myötä vanhempien todella kannattaa harkita omien lasten ohjaamista hevosharrastuksen pariin. Japanilaistutkimuksen mukaan ratsastaminen voi auttaa parantamaan lapsen muistia, oppimista ja ongelmanratkaisua, kertoo The Independent.

Tokion maatalousyliopiston tutkijat ovat selvittäneet, että hevosella ratsastamisesta syntyvä tärinä aktivoi sympaattisen hermoston. The Independentin mukaan tämä tarkoittaa sitä, että satulassa ollessaan lapsen kognitiiviset kyvyt voivat merkittävästi parantua.

Tutkijat perehtyivät ratsastamisen vaikutuksiin pyytämällä lapsia tekemän yksinkertaisia reaktio- ja matematiikkatehtäviä ennen ja jälkeen ratsastamisen. Tuloksissa ilmeni, että ratsastaminen merkittävästi paransi lasten kykyä tehdä reaktiotehtäviä, mutta tulokset eivät olleet yhtä merkittäviä matematiikkatehtävien kohdalla.

Asiantuntijoiden mukaan Frontiers in Public Health -julkaisussa ilmestyneen tutkimuksen tulokset tarkoittavat, että ratsastaminen voi parantaa kognitiivista kykyä ja näin johtaa parempaan muistiin, oppimiseen ja ongelmanratkaisuun, kertoo The Independent.

Voit lukea lisää tästä tutkimuksesta täällä. Aiemmin julkaisimme artikkelin asioista, jotka vain heppatytöt ymmärtävät. Voit lukea tämän artikkelin täällä.

Lähde: The Independent