Tutkijat poistivat tekosyyn herkutella huonon päivän päätteeksi.

Monet ovat huonojen päivien päätteeksi tai vaikeina aikoina saattaneet turvautua lempiherkkuunsa ja syöneet sitä lohturuokana. Tutkijoiden mukaan lempiruoalla tai -herkulla ei kuitenkaan ole oikeasti kykyä nostaa mielialaa.

Newserin mukaan Minnesotan yliopiston tutkijaryhmä näytti joukolle vapaaehtoisia pätkiä elokuvista, joiden on tiedetty aiheuttavan suuttumusta, pelkoa, ahdistusta ja/tai surua. Tutkijoille selvisi, että lohturuokaansa klippien jälkeen saaneet eivät piristyneet yhtään sen nopeammin kuin ne osallistujat, jotka saivat muita ruokia tai eivät saaneet mitään syötävää.

Osallistujat olivat kaikki sellaisia, jotka uskoivat lempilohturuokansa auttavan parantamaan mielialaansa. Tutkimuksen mukaan suosituin lohturuoka oli suklaa.

Newserin mukaan tutkijat tulivat siihen lopputulokseen, että ihmiset saattavat antaa ”kunnian” lohturuoalle parannuksista, jotka olisivat ajan myötä tapahtuneet joka tapauksessa.

”Emme löytäneet mitään perusteita lohturuoan syömiseksi silloin, kun olo on ahdistunut”, tutkijat kirjoittivat American Psychological Associationin julkaisemassa tutkimuksessa.

Tutkijoiden mukaan tuloksilla voi olla positiiviset vaikutukset.

”Poistamalla tekosyyn syödä paljon kaloreita tai rasvaa sisältävää ruokaa voi auttaa ihmisiä kehittämään ja ylläpitämään terveellisempiä syömistottumuksia sekä se voi johtaa siihen, että he keskittyvät toisiin, ruokaan liittymättömiin tapoihin parantaa omaa mielialaansa”, tutkimuksessa todettiin Newserin mukaan.

Lähde: Newser